Leirilehti

RAY tukee

Avustajan kanssa leirille

Osa lapsista tarvitsee leirillä olleesaan aikuisen tukea muita lapsia enemmän. Apua voi tarvita sosiaalisissa tilanteissa tai keskittyäkseen leirillä puuhailuun.

Me Leirikesällä toivomme, että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus päästä virkistävälle lomalle. Leirille on sen vuoksi mahdollista hakea avustajalliseksi leiriläiseksi, jos lapsi tarvitsee muita enemmän aikuisen tukea. Silloin lapsella on leirillä "oma ohjaaja", joka auttaa ja tukee leiriläistä tarpeen mukaan. Ohjaaja auttaa siis leiriläistä juuri niissä tilanteissa, joissa hän tarvitsee tukea.

Avustajallinen leiriläinen asuu ja elää samassa telttakylässä muiden lasten kanssa. Erona on vain lapsen "oma ohjaaja", jolloin telttakylässä on paikalla pääsääntöisesti koko ajan kolme ohjaajaa. Näin lapsen tarvitsema aikuisen tuki on lähempänä.

Leiriryhmä

Kullakin leirillä on vain muutama (1-3 kpl) avustajallinen leiriläinen, jolloin ns. erityislapsetkin sulautuvat mukavasti muuhun leiriin. Lapset ovat osana tavallista leiriryhmää ja ryhmässä on 1-3 lisäohjaajaa huolehtimassa erityistuetulla paikalla leireilevistä lapsista.

Kuten kehitysvammaiset lapset, myös avustajalliset lapset hyötyvät siitä, että voivat olla ja toimia "tavallisten" lasten joukossa. Telttakylässä muut lapset eivät luonnollisestikaan tiedä, onko joku telttakylän lapsista tällaisella erityistuetulla leiripaikalla eikä lapsi ei leimaannu leirillä. Myöskään lapsi itse ei välttämättä tiedä olevansa leirillä avustajan kanssa, ellei asiasta ole kotona puhuttu. Leirillä pyritäänkin kaikin tavoin siihen, että erityislapset eivät erottuisi muiden lasten joukosta millään lailla.

Leiripaikan haku

Avustajallisia leiriläisiä otetaan lähes kaikille leireillemme. Tarkemmat tiedot näet leiriviikkotaulukkosta: kesäleirit, talvileirit.

Leiripaikkoja haetaan kaikille yhteisellä hakulomakkeella ja hakijoista valitaan hakuajan päätyttyä sopiva ryhmä leirille.