Kehitysvammaisille omia leiriryhmiä
Osalla Kiljavan leireistä on kehitysvammaisia lapsia. He leireilevät muiden lasten kanssa samoilla leireillä omana ryhmänään.
Leirielämän asettamien haasteiden takia lasten tulee olla riittävän hyvätaitoisia. Esimerkiksi teltassa asumisen, ruokailun ja vessassa asioinnin tulee sujua varsin omatoimisesti.
Leirimaasto asettaa myös omat vaatimuksensa liikkumiselle, pyörätuolilla liikkuminen ei valitettavasti leirialueella erityisen hyvin suju. Kehitysvammaisten ryhmään on aikaisemmin otettu esimerkiksi EHA1-luokalla opiskelevia lapsia ja mm. autistisia tai down-lapsia.
Leiriryhmä
Leirillä asutaan pienessä telttakylässä. Kehitysvammaisten leiriläisten ryhmässä on noin 7-8 lasta sekä kuusi ohjaajaa, joista neljä on aina paikalla. Yhteiseen leiritouhuun osallistutaan koko muun leirin kanssa omien ohjaajien avustuksella. Leirin aikana uidaan, lauletaan nuotion loisteessa, retkeillään metsässä, yövytään teltassa, pompitaan trampoliinilla, lueskellaan kirjastossa ja päästään mukaan teemapäivän huimaan seikkailuun.
Leirille hakeminen
Kehitysvammaisten lasten leiriryhmiä on kesällä osalla Kiljavan leireistä. Ajankohdat näet leiriaikataulukosta.
Leirille voi hakea joko verkkohakemuksella tai paperisella hakemuksen, jonka voi tulostaa täältä. Kehitysvammaiset leiriläiset valitaan leireille viimeiseen hakupäivään mennessä tulleiden hakemusten perusteella.
