Maanantai
Mamamaaanantai!
Maanantai päivä aloitettiin vauhdikkaasti erilaisten toimintapisteiden parissa.Leiriläisten käsissä valmistui hienoja helmikoruja ja pussukoita. Jotkut piirsivät myös melkoisia taideteoksia. Bofferoinnissa riitti haastajia kerrakseen ja trampoliinilla oli pomppijoita jonoksi asti. Pingispallokin pysyi hyvin pöydällä, vaikka melko haastavaa se olikin. Jousiammunnassa nuolet upposivat tauluun kevyesti. Jos ei heti, niin ainakin viimeisellä yrittämällä. Aku Ankka näytti olevan suosituin luettava ja Monopolissa rahanvaihto oli kiivasta. Pihalla oli käynnissä samaan aikaan mitä erilaisempia leikkejä. Kaikenlaista puuhaa riitti joka makuun.
Actionia ja saunomista
Iltapäivä Kiljavalla sujui saunomisen ja uimisen, sekä monimuotoisen ohjelman merkeissä. Ensin saunaan menivät pojat ja tytöillä oli ohjelmaa. Päivällisen jälkeen toisinpäin.Ohjelmassa oli tarkoituksena selvittää vastaus kysymykseen: "Mitä saa, kun yövalvoja suuttuu?" Vastauksen sai selville keräämällä erilaisilta pisteiltä kirjaimia, joista muodostui vastaus. Yhdellä pisteellä piti etsiä ja purkaa pommi. Se oli melko haastavaa, sillä jos irrottaisi väärän johdon, pommi räjähtäisi. Näin ei onneksi kuitenkaan päässyt käymään, kiitos taitavien pommin purkajien. Toisella pisteellä taas piti kuljettaa pallo sokkelon läpi puhaltaen sitä eteenpäin maaliin saakka. Siinä tarvittiin kyllä vahvoja keuhkoja. Trampoliinilla taas ryhmän piti pomppia yhteensä 150 hyppyä. Niin kokeneita pomppijoita oli tosin kyseessä, että toiset 150 olisi varmasti onnistunut leikiten. Etsimällä sokkona kirjaimia laatikoista oli taas askeleen lähempänä vastausta. Tässä kuitenkin onneksi osa opasti muita oikean reitin löytämisessä, sillä täysin sokeana ilman apua se olisi ollut varsin hankalaa.Rannan suunnalla leikittiin biisonipeiliä ja tasapainoiltiin laatikoiden päällä. Kiljaston vieressä taas pelattiin kinkkistä muistipeliä. Veeran edustalla kuljetetiin hernepusseja pään päällä toisille. Välillä juosten ja välillä kävellen. Jotain mystistä puuhattiin myös mennimaan takametsässä. Jalkapallon peluukin maistui kaiken muun ohessa!Tärkeintä kuitenkin kaikilla piesteillä oli yhteistyö. Ilman sitä oli kirjaimia vaikea saada, ellei jopa mahdotonta. Mutta mikäköhän mahtoi olla arvoituksen vastaus? ;) Sen ainakin lapset saivat selville.
Vesi oli lämmintä ja houkutteli monta leiriläistä uimaan. Aurinkokin paistoi pienen tihuttelun jälkeen!
Huomenna taas lisää! Näkemisiin!
-Ina































































