Leirissä hellevaroitus!
Uutisia Benkusta:
Benkun neljättä leiriä ovat koko alkuviikon piinanneet aina vaan kuumeneva helle ja lämpenevät uimavedet. Leirillä ollaan jouduttu ryhtymään toimenpiteisiin tilanteen hallitsemiseksi: mehua on juotettu leiriläisille mukikaupalla, aurinkorasvaa on kulunut suuret määrät ja vapaa-ajalla on jouduttu jopa avaamaan uimaranta tarjoamaan viilennystä paahteessa melskaaville leiriläisille. Näiden toimenpiteiden ansiosta pahemmalta helleväsymykseltä on vältytty.Maanantai
Maanantaina leiriin saapuivat räppärit: Feminem, Jäätävä Kuutio, 20 cent ja Ressu Hauveli. Räppiriimien ja tervehdysten lisäksi laittoivat räppärit leiriläiset toimimaan ryhminä. Haasteina olivat muun muassa maitolaatikoilla eteneminen ja hämähäkin verkon läpi pujottauminen. Tehtävät laittoivat telttakylät toimimaan yhdessä ryhminä.
Tiistai
Tiistaina tuhannen taalan kysymyksessä oli leirialueelle piilotettu kysymyksiä tyhjiin limupulloihin. Kysymyksiin oikein vastaamalla sai Bekuja, joilla ryhmät pystyivät ostamaan robotilleen ominaisuuksia suurta robottien taistelua varten, kuinkas muutenkaan!
Iltäpäivällä päästiin karkottamaan hellettä saunomalla ja toimintarannassa. Rannassa pääsi rantapelien lisäksi pulahtamaan Itämereen ja peuhaamaan kanooteilla tai polkuveneillä.
Keskiviikko
Keskiviikkona olikin varsinainen hellepäivä. Päivä alkoi kerhoilla. Futiksen ystävät pääsivät nurmelle pelaamaan. Ötököitä taas pääsi haaveilemaan rannassa. Kaikkein suosituimmaksi nousi kuitenkin käsityökerho, jossa askarreltiin liskoja helmistä, vuoleskeltiin ja maalattiin akvarelleilla.
Samaan aikaan Holvarit olivat retkellä, joka kesti päivälliseen saakka. Kaupungilla on niin iso kanootti ettei se mahdu edes kokonaan kuvaan. Siihen ei kuitenkaan mahdu koko telttakylä. Tällaisilla kanooteilla kävivät länkkärit aikoinaan turkiskauppaa intiaanien kanssa.
Illalla viihdyttiin iltanuotiokalliolla, jossa meitä viihdyttivät nuotion sijasta liekehtivät ohjaajat sketseillään ja päästiin yhdessä laulamaankin.
Benkun uutiset päättävät tähän.
Myös huomiseksi on saareen annettu hellevaroitus. Onneksi tiedossa on teemapäivänä matka junalla ympäri maailman. Pysäkkeinä ovat ainakin Intia, Filippiinit, New York ja Åland. Mitähän siitäkin seuraa?























