TO: Keijuja, ritareita ja herkkuruokaa
Viides leiripäivä valkeni kaikkien riemuksi ilman ainoatakaan sadepilveä.
Heti aamupalan ja telttatarkastuksen jälkeen lapset pääsivät kokeilemaan toimintapisteitä. Kiipeilyseinällä rohkeimmat kapusivat vaivatta jopa yhdeksään metriin ja melojat saivat tiirailla rantavedessä uivia kaloja ja sammakonpoikasia.
Lounaan jälkeen telttakylät viettivät rauhassa omaa aikaa. Telttakylähetkissä tehtiin vaikka mitä hauskaa: leikittiin, pelattiin jalkapalloa ja kävivätpä jotkut onkimassakin! Saaliista tosin taitaa liikkua vain villejä kalajuttuja..
Iltapäivällä leiriin saapui uhittelevia muukalaisia. Musta ritari ja Artturi olivat tulleet ottamaan mittaa toisistaan. Kumpikin ritari keräsi nopeasti oman kannattajakuntansa, ja lapset saivat tehtäväksi kerätä rahaa omalle ritarilleen kisailemalla toisiaan vastaan. Lajeja löytyi sananlaskujen tuntemisesta aina saappaanheittoon ja maalaustaitoon saakka. Raju ja lyhyt sadekuuro yllätti kisailijat, mutta sepä ei lapsia haitannut. Sitten järjestettiin valtava huutokauppa, jossa lapset saivat ostaa omalle ritarilleen mahtipontisia varusteita.
Lopuksi järjestettiin turnajaiset ja häviäjä heitettiin järveen.
Kanttiini oli tänään poikkeuksellisesti vasta päivällisen jälkeen, mutta lasten makeanhimo oli myöhäisemmästä ajankohdasta huolimatta aivan yhtä kova: poppistikkareita ja kismetejä myytiin yllin kyllin.
Päivän viimeisessä ohjelmassa lapset saivat leikkiä salapoliiseja. Keijukaisten kuunsiru oli varastettu, ja keijut tarvitsivat lasten nuoria silmiä ja vikkelää älyä ratkaisemaan, kuka oli oikea syyllinen. Leiriläiset kiersivät etsimässä epäiltyjä ja keräämässä johtolankoja. Jokainen tuntui tietävän jotakin: hippikeijun mukaan syyllisellä oli hansikkaat, narrikeijun mukaan taas hattu – mutta hetkinen – voiko narrin sanaan luottaa? Kaikesta keijujen kikkailusta huolimatta lapset saivat syyllisen kiinni ja syyllinen heitettiin jälleen kerran järveen kannustushuutojen saattelemana.
Iltapalalla hymyt olivat herkässä, kun tarjolla oli marjakaurapaistosta ja kermavaahtoa, nam! Pian leiri hiljenikin iltasatujen saattelemana odottamaan seuraavan päivän seikkailuja ja paljon puhuttua diskoa.
Tänään leirilehden päivitti Aino.
