Teemapäivänä räppi raikaa ja katu-uskottavuus saa uuden ulottuvuuden
Jengit ja huudit uuteen kuosiin
Telttakylät eivät ole enää telttakyliä. Nyt puhutaan jengeistä ja huudeista. Kukaan ei ole enää tavallinen tallaaja, vaan kaikki ovat nyt todellakin katu-uskottavia. Näille huudeille ei ole asiaa ulkopuolisilla.
Jokainen jengi keksii itselleen nimen. Maahiset muuttuvat The Mahikziksi, Menninkäiset ovat tästä eteenpäin Räppinkäisiä ja Wompatit Grazy Monkieseja. Fanttien nimi ei ole lähelläkään alkuperäistä, sillä nyt tämä jengi kutsuu itseään Pinkerseiksi. Drontit ovat puolestaan Dollars ja Trullit ovelin sanankääntein True Bling. Mörköjen nimi päräyttää uskottavuudellaa jengin kutsuessaan itseään Räppäreiksi.
Jokaisella jengillä on oltava kunnon kiesi. Ja kunnon kiesihän saadaan aikaan tuunaamalla se. Väriä metallipintaan, niin johan kelpaa kruisailla. Myös jengitolpat saavat väriä pintaan täyttyessään tageista ja graffiteista. Tsaigedeelisia piissejä syntyy myös isoille vanereille.
Jotta jokainen jengi erottuu varmasti toisesta jengistä, on oleellista tehdä siitä jenginauhat merkiksi, miettiä oma tervehdys ja tunnusbiisi. Väsäämällä oman lipun voi vallata mestoilta itselleen lisähuudeja, joihin muilla ei ole enää asiaa sen jälkeen ilman lupaa. Muistoksi jengistä otetaan cooleista coolein jengikuva.
Graffittien teko on hauskaa, haastavaa ja antoisaa.
Jengitolpat pannaan uuteen kuosiin maaleja ja pensseleitä, sekä tarkkaa silmää käyttäen.
Jengilippuihin tehdään uskottavia kuvioita.
Jenginauhoja on niin sinisiä, vihreitä kuin pinkkejäkin ja jokainen niistä saa vielä uuniikin koristuksen.
Kyllähän jengille pitää parit tatuoinnitkin tyylitellä.
Kiesien tuunaus on suosittua ja pitäähän omasta menopelistä toki saada päräyttävin!
Poseeraus luonnistuu kuin vanhoilta tekijöiltä.
Päivä huipentuu palkintojenjako-Gaalaan
Tunnelma on jännittävä ja jo alkuunsa aivan katossa. On palkinnonjaon aika.
Kuka onkaan tuunannut komeimman kiesin ja cooleimman tolpan? Entä kuka vie pystin siisteimmästä valtauksesta, mahtavimmasta meiningistä tai parhaimmin kuositetuista huudeista? Keiden jengitervehdys pysähdyttää kovimmatkin kundit ja mimmit? Entä ketkä ovat saaneet aikaan päheimmät jengihuivit?
Tämä kaikki selviää gaalan aikana. Esiintymässä ovat muun muassa tämän vuoden yhdet tunnetuimmat räpäyttäjät Jare & VilleGalle, sekä musikaalinen ohjaaja-Kimmo. Luvassa on mahtava ja järisyttävä show.
On ensimmäisen palkinnonjaon aika. Sekunnit pitkittyvät, kun kirjekuorta, jossa voittajajengin nimi on, avataan. Parhaan palkinnon jengihuiveista vie mennessään Grazy Monkies. He ovat innoissaan.
Seuraavaksi P. Diddy jakaa palkinnon parhaimmasta tervehdyksestä. Voiton vie mennessään Pinkers. Päheimmän kiesin ovat puolestaan aikaansaaneet Räppärit.
Katutaiteilija Banksy jakaa palkinnon cooleimmasta tolpasta The Mahikzille ja mahtavimman meiningin pysti menee True Blingille. Parhaat hoodit ovat duunanneet Dollars. Siisteimmän valtauksen ovat ylivoimaisesti tehneet Räppinkäiset nostaessaan Kiljavan lipun tilalle oman jengilippunsa.
Päivä on ollut mahtava, antoisa ja täynnä toimintaa. Todellakin palkitsemisen arvoinen.
Odotuksen tuntua.
Gaalan juontajana Big Dollarz.
Tekniikkavastaavat työssään.
Jare & VilleGalle esiintyvät.
Palkintojen jako on erityisen jännittävää.
Sketsiesiintyjät saapuvat paikalle.
Viimeisetkin palkinnot saadaan jaettua. Voittajat ovat hymyssä suin.
Kimmo esittää kappaleet "Oranssi sadetakki" ja "XD-Kesähitti".
Kaikki kävelevät ulos palkinnonjakajien tanssin saattelemina.
TEKSTI JA KUVAT: Ina Mikkola
Ps. Huomenna ja ylihuomenna leirilehden päivittää joku muu kuin mediavastaava.
