Torstai - leirin viides ja viimeinen päivä
Moikka taas! Kiva, kun olet tullut seuraamaan Loppiaisleirin 2012 viimeisen kokonaisen leiripäivän rientoja. Tänään Kiljavalla on nautittu bronttojen suunnittelemasta ja toteuttamasta ohjelmasta, saunoista ja kerhoista sekä tietenkin perinteisestä leirin päätösdiscosta.
BRONTOT ESITTÄVÄT: PIRATES OF KILJAVA
Brontot ovat leirin aikana brontto-ohjaajiensa suosiollisella avustuksella valmistelleet leiriläisille oman ohjelman. Brontot päätyivät toteuttamaan merirosvoaiheisen ohjelman, jossa leiriläiset saivat opetella erilaisia merirosvotaitoja, jotta Kiljavalle saapuneet merirosvot suostuisivat palauttamaan leirinjohtajalle varastamansa kanttiiniavaimen.
TYTTÖ SAUNOO, POIKA SAUNOO JA KAIKKI KERHOILEE
Lounaan, oman loossiryhmän kanssa vietetyn ajan ja kanttiinin/vapaa-ajan jälkeen tytöt suuntasivat saunomaan ja pojat jäivät Kassulle kerhoilemaan. Tunnin saunomisen jälkeen olikin vuorossa vaihto ja pojat pääsivät lämpimiin löylyihin.
VUODEN ENSIMMÄINEN LEIRIDISCO
Leirin viimeisenä iltana vähän jorattiin, kun vuorossa oli leirin päätösdisco. Disco olikin erityisen kiva - olihan kyseessä vuoden 2012 ensimmäinen leiridisco!
Leirikesä kiittää kaikkia leiriläisiä ja bronttoja ikimuistoisesta ja mukavasta vuoden 2012 ensimmäisestä leiristä! Kivaa talven jatkoa ja toivottavasti tapaamme taas!















