Leirilehti

RAY tukee

Turvallisuuteen panostetaan

Leiriympäristö ja paljon lomailevia lapsia - mitä kaikkea voisikaan sattua?

Leirikesän pitkät leirin järjestämisen perinteet näkyvät korkealaatuisen leiriohjelman lisäksi myös erinomaisessa leiriläisten turvallisuudessa. Leiriohjelmaa järjestettäessä turvallisuus on aina tärkeintä.

Leirihenkilökunnan perehdyksen tärkeä osa on laajaan Turvallisuusasiakirjaan tutustuminen. Asiakirjassa tarkastellaan kaikkia niitä leirien paikkoja ja toimintoja, joissa vahinkoriski on tavallista suurempi. Esimerkiksi ensiavun antamista ja uimavalvontaa käydään tarkasti läpi ja niitä myös harjoitellaan käytännössä ennen leirien alkua. Moni muukin vapaa-ajanpiste on sellainen, johon ohjaajat koulutetaan erikseen. Turvallisuusasioihin palataan henkilökunnan kanssa myös leirien aikana säännöllisesti pidettävissä palavereissa.

Turvallisuus leirillä tarkoittaa henkilökunnan perehdyttämisen lisäksi myös sitä, että leiriäiset tietävät mitä leirillä saa tai ei saa tehdä. Heti leirin aluksi kaikkein tärkeimmät säännöt käydään läpi - esimerkiksi järven tai meren rantaan menemissä on tiukat säännöt. Kun tärkeimmät säännöt käydään heti leirin aluksi läpi, sujuu loppuleiri turvallisissa ja mukavissa merkeissä.

Leirikesän leirillä käy vuosittain yli 2000 lasta eikä kaikilta tapahturmilta voida täysin välttyä. Vahinkoja sattuu kuitenkin huolellisen valmistautumisen sekä selkeiden ohjeiden ja toimintatapojen ansiosta vähän. Leirillämme oleville lapsille sattuu todella vähän tapaturmia. Kaikki leiriläiset on silti vakuutettu isompien tapahturmien varalta.