Keskiviikko

23.07.2014

Tänään leirissä on vietetty teemapäivää. Aamulla leiri heräsi tilanteeseen, jossa lippuaukean reunaan oli yön aikana tömähtänyt meteoriitti. Lipunnoston aikaan myös jonkin järjestön agentit olivat saaneet vihiä meteoriitista ja olivat lähettäneet oman ryhmänsä paikalle. Agentit värväsivät lapset mukaan agenteiksi ja lapset pääsivät tustumaan agenttina toimimiseen sekä avaruuteen liittyvään kemiaan.

Toisessa ohjelmassa huomattiinkin, että aiemmin luullut agentit eivät olekkaan ikäviä tyyppejä vaan meteoriitti aiheuttaa heidän ikävän käytöksensä. Tästä neuvokkaina paikalle saapui tiedemies, jolla oli ollut kaava tilanteen neutraloitiin. Kaava oli kuitenkin hävinnyt ympäri Kiljavaa ja lasten tuli suorittaa pisteillä tehtäviä saadakseen nämä palat takaisin.

Palat saatiin kolmannen ohjelman alussa takaisin jonka jälkeen meteoriitti pystyttiin neutralisoimaan ja voitiin aloittaa juhlat onnistumisen kunniaksi!

Leiri sai myös tänään karvaisen vieraan kun Gogo koira saapui vierailulle Kiljavalle. Sää on koko päivän ollut Kiljavalla aurinkoinen ja todella kesäinen! 

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa