Keskiviikko

15.06.2016

Keskiviikkona leirissä on aamulla vietetty alkuviikon lyhyen leirin kanssa vierailupäivää ja päätetty leiri perinteisin menoin sisaruspiiriin!

Pitkä leiri on aamulla käynyt toimintapisteillä sekä lounaan jälkeen retkellä leirialueen ulkopuolella. Retkillä lähdettiin sääksin uimarannalle, metsätuvalle sekä luonnonamfille. Leiriläiset nauttivat maiseman vaihtelusta sekä sääksin kirkkaasta vedestä.

Loppuviikon lyhyt leiri aloitti leirin perinteisesti lipunnostolla ja lipunnoston jälkeen leiriläiset pääsivät valitsemaan itselleen ryhmän, jossa he majoittuvat leirin ajan. Ryhmässä on viisi teltallista lapsia ja jokainen lapsi pääsi valitsemaan itselleen teltan ryhmiin jakautumisen jälkeen. Teltassa leiriläisen kanssa majoittuu kahdesta neljään uutta tai vanhaa kaveria. Illalla leiriläiset tutustuivat toisiinsa erilaisten pelien ja leikkien kautta.

Leiri kävi nukkumaan kauniissa auringon laskussa pilvettömän taivaan alla.

Leirillä on tänään paistanut aurinko ja koko leiri on tänäänkin käyttänyt hattua koko päivän. Päivällä lämpötila ylsi aina 22 lämpöasteeseen asti.

Leirissä seurataan aktiivisesti ilmatieteenlaitoksen antamia sääennusteita. Yöksi leiriin on ilmatieteenlaitoksen mukaan luvattu vesisadetta sekä kevyttä tuulta. Ohjaajat ovat kiristäneet kaikki teltat leirissä sekä asettaneet lisäpressut telttojen päälle. Lapset nukkuvat lavereiden päällä, jotta vesi ei pääse nousemaan lasten nukkumapaikoille. Sateen ennustetaan jatkuvan huomenna päivällä ja leirissä on mietitty valmiiksi sadevarapaikat joissa ohjelma järjestetään jos sää muuttuu liian ikäväksi. Sateella leirissä koko leirin väki käyttää sadevaatteita ja kotiin unohtuneiden tilalle haetaan lainavarusteet leirin varasadevaate varastosta. Lasten märkiä vaatteita kerätään aktiivisesti lapsilta pois ja ne kuivatetaan leirin kuivatushuoneessa. Sadetakin alle meillä kesä jatkuu sateesta huolimatta myös läpi sateisten päivien!

Käy tykkäämässä leirikesästä facebookissa! Facebookiin päivitetään ajankohtaista sisältöä ja tietoa leiristä pitkin päivää! Parhaiten pysyt ajan hermoilla seuraamalla päivisin facebookkia sekä instagramia ja illalla n. klo 21 jälkeen leirilehteä!

(Jos päivitys ei näy, voit käydä katsomassa sen tästä!)

(Jos päivitys ei näy, voit käydä katsomassa sen tästä!)