Keskiviikko

18.06.2014

Keskiviikkona Kiljavalla päästiin eeppisiin seikkailuihin jeditiimin suunnitteleman teemapäivän parissa. Kaikki seitsemän kuningaskunnan suvut oli kutsuttu kokoontumaan valtakunnan pääkaupunkiin Kiljarokselle ja lapset pääsivät tutustumaan eri sukuihin erilaisilla rasteilla. Ensimmäisen ohjelman lopuksi selvisi lisäksi että nykyinen kuningas ei ollutkaan oikeutettu kuningas vaan hänen nuorempi veljensä julistautui kuninkaaksi.

Syrjäytetty kuningas vannoi kuitenkin palaavansa vielä joten Kiljaroksella alkoi valmistautuminen suureen taisteluun. Kävyt toimivat valuuttana ja oman telttakylän taistelijalle ostettiin mitä hienompia varusteita, erityistaitoja, sisääntulokappaleita ja voiton tansseja. Kun taistelijat olivat valmiita, koitti illalla suuri taistelu. Suuressa taistelussa jokainen taistelija kohtasi vuorollaan vastapuolen Tahraamattoman taistelijan. Taistelut olivat tiukkoja mutta lopulta uusi kuningas kukisti vanhan ja oli aika juhlan. Alla kuvapläjäys päivän tapahtumista!

Tämä olikin osalle leiristä viimeinen kokonainen leiripäivä ja huomenna onkin sitten aika lähteä juhannuksen viettoon kotiväen kanssa pidemmän leirin viettäessä juhannusta täällä Kiljavalla. Kotiväellä on vierailupäivänä mahdollisuus päästä näkemään lisää leiriarkea kun leiriDVD saa ensi-iltansa. DVD valmistuu pidemmän leirin loppuun mennessä mutta huomenna on mahdollisuus ennakkotilata DVD itselleen.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa