Maanantai

08.06.2015

Aamuvarhaisella noustiin lipunnostoon ensimmäistä kokonaista leiripäivää aloittamaan. Ilma oli odotusta täynnä, sillä lipunnoston jälkeen päästiin telttakylittäin tutustumaan toimintapisteisiin ja viimein kokeilemaan niitä vapaasti kiertäen leirialueella. Kahdella laatikkoleikkipisteellä, kiipeily- ja boulderseinällä sekä trampoliineilla riitti kokeilijaa. Rohkeimmat kokeilivat uimista ensimmäisestä viikosta lämmenneessä Märkiöjärvessä. 

Päivällä Nukku-Matin unihiekat varastaneet supersankarit eivät halunneet nukkua enää koskaan. Siksi unisina leirialueelle ilmestyneet supersankarit olivat poissa tolaltaan ja Nukku-Matti pyysi lapsilta apua. Lopulta leiriläisten avustuksella Nukku-Matti pystyi nukuttamaan supersankarit takaisin saadulla unihiekallaan. 

Iltapäivällä poikien päästyä saunaan, oli tytöille järjestetty maailma-aiheisia kerhoja kuten: arkeologiaa, viittomakieltä sekä musavisaa eri kulttuurien musiikeilla. Tytöt pääsevät vuorostaan saunomaan huomenna aamulla poikien suunnatessa maailmakerhoihin. Illalla leiriläiset siirtyivät telttoihinsa keräämään voimia seuraavaa päivää varten. 

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa