Maanantai

27.07.2015

Maanantaina aamulla leiriläiset pääsivät ensimmäistä kertaa kokeilemaan leirin toimintapisteitä. Auki olivat kiipeilytoimintapisteet laatikkoleikki, kiipeilyseinä sekä boulderseinä. Odotetusti laatikkoleikki keräsi pitkän jonon innostuneita kiipeilijöitä. Leiriläisille tarjottiin myös mahdollisuus päästä katsomaan pupuja sisälle pupulaan ohjaajan kanssa. Puput olivat maanantaina todella aktiivisia ja ne tulivat syömään aivan leiriläisten kädestä.

Leirissä on tänään myös tuunattu ohjaajaa sekä pidetty perinteistä iltanuotiota. Leirin iltanuotiota vietettiin koko leirin voimin sisätiloissa epävakaisen sään vuoksi. Leiriläiset nauttivat sisälle pääsystä ja tunnelma iltanuotiolla oli todella katossa.

Leirillä on tänään ollut valtaosan päivästä hyvä sää. Leirillä on kuitenkin koettu muutama pieni sadekuuro, mutta sadetakkien ansiosta leiritunnelma on pysynyt korkealla.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa