Perjantai

10.06.2016

Leiri heräsi tänään auringonpaisteeseen. Sää oli alkuviikkoa lämpimämpi ja vaatekerrasto saattoi olla aiempaa kevyempi. Heti aamusta leiristä lähti paljon ääntä ja meininki oli katossa, kun ninjat ja merirosvot kohtasivat suuressa taistelussa. Leiriläiset pääsivät seuraamaan suurta interaktiivista taistelua, jonka kulkuun jokainen telttakylä pääsi itse vaikuttamaan.

Iltapäivästä ennen illan diskoa jokainen leiriläinen kävi pesulla ja halukkaat pääsivät myös nauttimaan Kiljavan rantasaunan löylyistä. Rohkeimmat leiriläiset kävivät myös vilvoittelemassa saunasta märkiöjärven vedessä. Saunan jälkeen vaihdettiin puhdasta vaatetta päälle ja päästiin kerhoilemaan. Kerhoissa oli fantasia teema ja lapset pääsivät mm. askartelemaan Harry Potterista tutun Dobbyn kanssa tai taiteilemaan unikoruja Pocahontasin ohjeistuksella.

Päivällisen jälkeen koitti yksi leirin odotetuimmista ohjelmista, nimittäin viimeisen illan disko. Disko pääsi tanssimaan kesän kovimpia hittejä. Diskosta saattoi kuitenkin pitää taukoa ja rauhoittua hetkeksi legojen maailmaan tai vaikka leikkimään pihaleikkejä. Kesä 2016 on lähtenyt upealla tavalla käyntiin. Viikon viileämpi kesäsää ei ole haitannut lasten ja ohjaajien meininkiä. Viikon aikana on muun muassa naurettu, ystävystytty, telttailtu, herkuteltu, urheiltu, käytetty mielikuvitusta, opittu uutta ja seikkailtu metsässä.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa