Sunnuntai

14.06.2015

Leiri aloitettiin sunnuntaina sateisissa, mutta iloisissa tunnelmissa. Pian leirin alettua lapset pukivat sadevaatteet päälle ja tunnetusti sadetakin alla on aina kesä. 

Lapset pääsivät heti lipunnostossa valitsemaan itselleen oman telttakylän, joka toimii leirinajan lasten omana ryhmänä jonka kanssa asutaan, leikitään sekä syödään yhteisessä pöydässä.

Illan aikana leirillä tutustuttiin uusiin kavereihin erilaisien leikkien ja pelejen kautta. Illan aikana leiriin tutustuttiin myös käymällä oman telttakylän kanssa kierros, jossa lapsille kerrottiin leiriin kuuluvat säännöt sekä tärkeät paikat. Iltapalaa leirillä syötiin tänään omissa telttakylissä ja leiriläiset pääsivät paistamaan makkaraa nuotiolla.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa