Sunnuntai

26.07.2015

Vaikka leiri alkoi sateisesti, oli leirissä heti alusta asti leppoisa ja mukava tunnelma. Leiriläiset pääsivät itse vaikuttamaan missä telttakylässä viettäisivät leiriviikkoaan. Ryhmiin jakautumisen jälkeen telttakyläläiset pääsivät heti tutustumaan toisiinsa ja leirialueeseen. Ensimmäisenä päivänä ohjaajat ja vanhat leiriläiset näyttivät ekakertalaisille paikkoja ja leirin tapoja.

Iltaa vietettiin oman telttakylän voimin iltanuotion merkeissä. Ryhmät pääsivät paistamaan leirinuotiolla makkaraa tai maissia ja nauttimaan nuotion tuomasta lämmöstä. Ohessa telttakylät leikkivät erilaisia tutustumisleikkejä, jotta telttakaverit ja ohjaajat tulisivat tutuiksi. Ensimmäisenä päivänä aloitetun tutustumisen pohjilta on hyvä startata leiriä. Iltanuotion jälkeen, auringon laskiessa leiriläiset pääsivät laittamaan teltan valmiiksi yötä varten. Hammaspesujen ja iltasadun jälkeen leirissä alkaa hiljaisuus, jotta kaikki jaksavat lähteä huomenna toiminnan täyteiseen päivään. 

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa