Tiistai

15.07.2015

Tiistaina nuorten aamu alkoi lipunnostosta perinteisillä aamukahveilla. Ennen ohjelman aloitusta nuoret pääsivät nauttimaan aamukahvinsa rauhassa klubilla. Klubilla juonnettiin myös perinteistä aamuradiota. Tiistain ensimmäisessä ohjelmassa nuoret pääsivät tutustumaan uusiin taitoihin ja keskusteltiin nuoria kiinnostavista aiheista. Nuorten kanssa keskusteltiin mm. matkailusta, sosiaalisesta mediasta sekä harjoiteltiin ensiaputaidoista. Nuoret ovat päässeet tänään myös tervehtimään leirin pupuja.

Toisessa ohjelmassa aloitettiin projektit, joissa tehdään jotain hieman pitempään kestävää kerho tyyppistä asiaa. Osa nuorista kuvasi temppuvideota ja osa kuvasi elokuvaa. Nuoret myös pääsivät myös askartelemaan erilaisia asioita. 

Ilta huipentui ensimmäiseen klubikeikkaan jo illan hämärtyessä.