Tiistai

07.06.2016

Leirin toisena päivänä aamulla leiriläiset pääsivät selvittämään kadonneen kuukauden mysteeriä. Kaikki kuukaudet tammikuusta joulukuuhun olivat saapuneet Kiljavalle, mutta lokakuu oli kateissa. Leiriläiset kiersivät suorittamassa kuukausien luona tehtäviä ja tehtävän suoritettuaan saivat vihjeen siitä, minne lokakuu oli mennyt piiloon. Leiriläiset saivat mysteerin selvitettyä ja puuttuva kuukausi saatiin takaisin kalenteriin.

Leirin ohjelmassa tänään oli saunapäivä. Kaikki leiriläiset kävivät suihkussa peseytymässä sekä halutessaan löylyhuoneen. Saunasta oli mahdollisuus käydä myös uimassa leirin omassa järvessä. Saunan ohessa leiriläisillä järjestettiin erilaisia kerhoja, joissa oli mahdollista päästä tekemään erilaisia kädentaitoja. Kerhoissa oli mahdollisuus päästä myös pelaamaan pihapelejä ohjaajan ja kavereiden kanssa.

Aurinko on tänään hellinyt leiriä ja lämpötila on noussut ajoittain yli 20 lämpöasteen. Leiriläisille on painotettu veden juonnin tärkeyttä ja hatut ovat olleet koko leirin väen päässä aamusta alkaen.

Huomenna leirissä on teemapäivä ja huhujen mukaan Peppi Pitkätossu on saapumassa leiriin!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa