Tiistai

27.12.2016

Vuoden viimeinen leiri on alkanut vauhdikkaasti! Aamulla Märkiön leirikeskukseen saapui n. 30 leiriläistä ja bronttoa viettämään vuoden vikaa viikkoa Märkiöjärven maisemissa. Iloisena yllätyksenä leiriin oli saatu yön aikana jopa vähän lunta, joka oli luonnollisesti ihana asia näin talvileirin alkuun.


Leiri aloitettiin perinteikkäästi ryhmiin jakautumisella. Jokainen leiriläinen pääsi itse vaikuttamaan missä ryhmässä haluaa leireillä tällä viikolla. Kun ryhmät oli saatu kasaan aloitettiin uusiin leirikavereihin tutustuminen. Moni leiriläinen onkin saanut jo heti ekana päivänä paljon uusia kavereita. Ekaan päivään on kuulunut mm. nuotiohetkeä, nimien opettelua, leirikeskukseen tutustumista, kanapekonipastaa, ulkoleikkejä ja punaisia poskia. Jokainen leiriläinen on saanut omat huonekaverit ja aikaa majoittautua omalle paikalle. Osan kanssa on opeteltu mm. hyödyllisiä lakananlaittotaitoja.


Hetken kuluttua päästään taas syömään. Keittiön henkilökunta valmistaa leirillä viisi kertaa päivässä maukasta ruokaa. Ruuan jälkeen on vielä tiedossa leirin markkinat, jossa huhujen mukaan päästään vielä viimeistä kertaa tänä vuonna joulutunnelmiin. Leirissä on paljon iloa, vauhtia ja hyvää fiilistä. 

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa