Tiistai

03.01.2018

Hyvää tiistai-iltaa täältä leiriltä!

Ensimmäinen aamu sujui mallikkaasti. Kun aamupala oli syöty, laitettiin lämpimät ulkovaatteet päälle ja lähdettiin ulos pelaamaan vahdikasta muuttuvaa lipunryöstöä ympäri leirialuetta. Leiriläiset oli jaettu erilaisiin tiimeihin ja yrittivät olla ovelia, nokkelia ja vikkeliä ja varastaa vastapuolen liput. Kun lipun sai vietyä omalle alueelleen, eli peli voitettu! Otettiin monta kierrosta ja lapset olivat täysillä mukana! Jos välillä alkoi juoksujalka painaa, pystyi mennä vaikka metsän siimeekseen rakentamaan majoja.

Päivään kuului myös leiriläisten saunat! Rantasaunassa käytiin vuorollaan peseytymässä ja nauttimassa löylyistä. Sillä aikaa kun toiset olivat saunassa, oli sisätiloissa erilaisia kerhoja. Mukaan mahtoi esimerkiksi neppiskerho! Samalla leiriä ympäriinsä hiippaili pari epäilyttävän näköistä tyyppiä. Leiriläiset vakoilivat heitä ja yrittivät selvittää, miksi he olivat saapuneet tänne leirille. Lopulta tiukkojen kuulusteluiden jälkeen selvisi, että toinen heistä halusi vain näkkileipää! Kun hän oli saanut näkkileipää nassuunsa, oli kaikki taas hyvin ja leikit jatkuivat!

Leiriläiset ovat myös keksineet ryhmilleen upeat nimet!

Ryhmä 1 - Wildfire

Ryhmä 2 - Glitteriset sokerimursut

Ryhmä 3 - Kivat juustogepardit/autorallit

Ryhmä 4- Sateenkaariporot