Tiistai - saunapäivä!

03.07.2018

Tänään herkkäunisimmat heräsivät jo kahdeksalta aamulla ukkosen jyrinään. Ukonilma ei näkynyt täällä, mutta kuului, ja toi tullessaan hieman entistä rankemmat sateet. Aamulla virkuimmat pääsivätkin katsomaan piirrettyjä alatupaan. Siellä oli mukavan lämmintä ja kuivaa odotella aamupalaa. Telttojen päällä on pressukatokset, mutta yksi oli ilmeisesti päässyt yöllä vuotamaan vähän, ja tavaroita kuivateltiinkin koko päivä kuivaushuoneessa. Muuten teltat ovat säilyneet kuivina ja hyvinä oleskelupaikkoina sateellakin.

Aamupalan jälkeen oli aika aloittaa ohjelma. Tänään oli saunapäivä. Ensimmäiseksi aamupäivällä oli tyttöjen saunavuoro, iltapäivällä poikien. Sillä aikaa kun puolet porukasta saunoi, oli toiselle puolelle järjestetty tekemistä. Leiriläiset saivat ottaa osaa erilaisiin kilpailuihin ja peleihin. Tarjolla oli mm. boffausturnajaiset, bingoa ja mölkkyä. Kassun salissa päästiin pelaamaan kaupunkisotaa isolla porukalla. Leiriläisistä jaetut tiimit rakensivat suojamuurit patjoista ja tuoleista, ja sitten pallot alkoivat lennellä. Kummallakin tiimillä oli yksi jedisoturiksi valittu pelaaja, joka sai pelastaa kiinni jääneitä. Jedisoturin jäätyä itse kiinni, alkoi todellinen taistelu. Voittajaksi selvinneille joukkueille oli tarjolla kunniaa ja hyvää mieltä.

Sade ei meinannut ottaa tauotakseen, ja päivän aikana vähintään tihuutti melkein koko ajan, paria poutaista taukoa lukuunottamatta. Ulkona järjestetyt aktiviteetit pidettiin kuitenkin alkuperäisissä lokaatioissaan. Meitä ei ole tehty sokerista! Kastua ei silti tarvinnut ulkonakaan, sillä lapsille oli huolehdittu sadevaatteet päälle. Niille, joilla ei ollut mukana sadetakkia ja kumppareita, järjestyi sellaiset lainaan. Leikkien ja pelien lisäksi myös lippuaukealle kasaantuneissa lätäköissä hyppiminen oli lapsista hauskaa puuhaa.

Illalla ohjelmassa oli vielä lisää vilinää, kun maatilan isäntä oli hukannut eläimensä, ja leiriläisten täytyi etsiä niitä ympäri leirialueen. Tässä vaiheessa kukaan ei näyttänyt enää edes huomaavan vesisadetta. Päivästä tuli lopulta oikein hauska toka leiripäivä, ja se sujui suunnitelmien mukaan. Huomenna odotettavissa on teemapäivä ja todennäköisesti myös poutaisempaa keliä!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa