Tiistai - Teemapäivä!

27.06.2017

Tiistaina lipunnoston jälkeen jatkettiin siitä mihin maanantaina jäätiin. Tyttöjen saunavuoron alkaessa leiriläiset pääsivät toteuttamaan itseään tiede & taide -kerhoissa.

Lounaan jälkeen paikalle saapui englantilainen maailmanmatkaaja Phil tutustumaan kylmään pohjolaan. Kesken vierailunsa Philin serkku Irlannista tuli kehuskelemaan olevansa rikkaampi ja parempi kuin Phil.

Todistaakseen paremmuutensa Phil kertoi pystyvänsä kiertämään koko maailman yhdessä päivässä, haasteeseen lyötiin kultakaivoksen verran panosta. Hetkeä myöhemmin Philiä alkoi hieman askarruttamaan tulisiko hän onnistumaan haasteessa ilman apua. Leiriläiset ilmoittivat ehdottomasti auttavansa haasteen toteutumisessa, he nimittäin lähtisivät mukaan!

Leiriläisten tuli luoda itselleen omat passit, lisäksi testattiin maantiedon tietämystä ja kielitaitoa.

Kun tietoa ja taitoa oli kerätty tarpeeksi, oli Philin aika pakata laukku ja lähteä kiertämään maailmaa. Matkalaukun sisältö tarkistettiin vielä kerran ennen lähtöä ja selvisi, että Philin passi oli kadonnut. Paikalla oli monta vierailijaa, Philin serkku mukaan luettuna.

Leiriläiset ryhtyivät etsimään vieraiden joukosta passin varastanutta henkilöä. Vierailta saatiin mystisiä vihjeitä passin varastajasta ja lopuksi vihjeet ynnättiin yhteen. Selvisi, että kameroita pakoillut italialainen pizzantekijä oli passivarkauden takana!

Sopiva rangaistus passivarkaudesta oli tietenkin tulla heitetyksi vilpoiseen järveen!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa