Torstai

11.06.2015

Lipunnoston jälkeen alkoi aamupäivän ohjelma jossa tutustuttiin aistien ihmeelliseen maailmaan. Leiriläiset oppivat hyödyllisiä asioita hauskan pidon ohella. Pimeään huoneeseen tultuaan voi silmät ummistaa puolen minuutin ajaksi ja huomata himmeänkin valon valaisevan koko huoneen!

Päivällä käärmejumala Quetzalcoatl palasi Kiljavalle intiaaniheimoineen, jotka olivat jälleen riitaantuneet. Leiriläiset lähtivät selvittämään intiaanien välejä, mutta kuulivatkin jotain aivan odottamatonta: valkoinen mies saapuisi Kiljvalle!

Quetzalcoatl ei kuitenkaan ottanut varoituksia kuuleviin korviinsa lasten kehotuksista huolimatta ja lopulta se kostautui intiaaneille. Konkistadorit saapuivat kapteeni Pizarron johdolla häätäen intiaanit lippuaukealta. 

Ilta huipentui intiaanien ja konkistadorien väliseen eeppiseen taisteluun! Tulimiekka sekä ohjaajan puhuttelu -hyökkäykset toimivat ja intiaanit päihittivät konkistadorit leiriläisten avulla. Intiaanit ja konkistadorit päättivät juhlia yhdessä tajuttuaan taistelun olevan turhaa. Pizarro, joka ainoana halusi jatkaa taistelua, heitettiin perinteisin menoin järveen kannustushuutojen saattelemana.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa