Torstai

25.06.2015

Kun lippu oli nostettu salkoon tutun aamulaulun saattelemana, ilmestyi lippuaukealle Jari Parasvuo, Nurmijärven salaisen agentuurin uusi toimitusjohtaja. Eilen Kiljavalle ilmestyneet uutisotsikot olivat sitä jo ennakoineet: "Charlotte Von Wunderbaum on saanut potkut!" Parasvuo päästikin leiriläiset tutustumaan Nurmijärven salaisen agentuurin uusiin tiloihin, jossa zombeja ei varmasti kohdeltaisi kaltoin. Toisin kuitenkin oli, kun lapset pääsivät todistamaan että zombien testaaminen jatkui. Leiriläiset päättivät ryhtyä protestoimaan agentuuria vastaan aktivistien Julle Assanken ja Edward Lumidenin johodolla. 

Lounaan, kanttiinin ja vapaa-ajan jälkeen leiriläiset lähtivät etsimään todisteita Nurmijärven salaisen agentuurin julmuuksista. Lapset löysivät mm. valokuva-aineistoa, salaviestejä, sormenjälkiä sekä hävitettyä tutkimusaineistoa. Todisteet olivat ilmiselviä: salainen agentuuri oli syyllistynyt zombien kaltoin kohteluun. Toimitusjohtaja sai lasten hurraahuutojen saattelemana limakylvyn ja zombit saivat oikeutensa!

Iltapäivällä oli jälleen toimintapisteiden vuoro! Liki kymmen metrisen kiipeilyseinän korkein kohta valloitettiin, trampoliinit pomputtivat hyppijiään ja boffer-pehmomiekat viuhuivat kuin viimeistä päivää. Touhukkaan päivän jälkeen on taas mukava kömpiä oman makuupussin lämpöön.