Torstai

06.07.2017

Eilen illalla lapset olivat saaneet äänestää mitä tänään aamupäivällä tehtäisiin.

Siispä tänään lipunnoston jälkeen leiriläiset pääsivät mm. leikkimään poliisia ja rosvoa, askartelemaan ja maalaamaan, sekä pelaamaan boffausta, korista ja pingistä.

Eilen vietetyn, vauhdikkaan teemapäivän jälkeen teki hyvää myös rentoutua esimerkiksi Rakkauden Kanalassa ihastellen Maisterin, Netan, Annin ja Speden touhuja. Kiljastotelttaan pääsi hiljentymään ja lukemaan sarjakuvia ja kirjoja. UNO-pelikortitkin olivat kovassa käytössä.

Myös trampoliinille oli halukkaita jonoksi asti ja kanttiinissa käynnin jälkeen osa vetäytyi lippuaukean sohville nauttimaan herkkujaan.

Lounaan jälkeen telttakylät tekivät retkiä Kiljavan leirialueen ulkopuolelle. Osa lähti laskemaan hiekkapulkkamäkeä ja osa Sääksjärven rantaan tekemään hiekkakakkuja ja keinumaan rantakeinuihin.

Sää on tänään ollut välillä melko vilpoinen. Siksi olikin hyvä asetella patjoja Kassun saliin ja heittäytyä niiden päälle vauhdilla liukuen pitkin salia päästä päähän. Ulkona oleskelu ei kuitenkaan ole haitannut meitä yhtään, sillä päälle on puettu tarpeeksi lämmintä vaatetta.

Päivällisen jälkeen leiriläisiin saatiin vipinää kinttuihin, kun käyntiin potkaisiin Paavo Pesusieni -peli. Peli muistutti hieman lipunryöstöä, jossa telttakyläalueet kisailivat toisiaan vastaan nopealla temmolla nokkeluutta käyttäen.

Huomenna päästään rentoutumaan saunan lauteille ja valmistaudutaan illan diskoa varten!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa