Torstai

27.07.2017

21 asiaa torstaista:

1. Aamulla leirissä päästiin fiilistelemään yöllä valmistettua ihmelimaa. Harvoin saa heitellä limaa luvalla!

2. Aurinko on lämmittänyt tänään ihanasti! Leirielämästä on helppo nauttia tällaisella säällä. 

3. Trullit pääsivät fiilistelemään retkellä kitaransoittoa! Kitara ja nuotio ovat osa perinteistä leiritunnelmaa. 

4. Menninkäisillä on ollut tällä viikolla leipomisteema, joka jatkui myös tänään mustikkamuffinien valmistamisella. 

5. Tänään vietettiin extra paljon aikaa ihan vaan oman telttakylän kanssa. Perinteisten telttakylähetkien lisäksi iltapäivällä koko leiri kävi retkeilemässä. Telttakylät kävivät omilla retkillään mm. laavupaikalla paistamassa tikkupullaa, uimassa Sääksjärvellä ja melomassa Märkiö-järvellä.  

6. Retken jälkeen oli kova nälkä! Onneksi keittiö oli valmistanut herkkuruuaksi pinaattilettuja ja pastasalaattia. 

7. Peikot näkivät retkellä vaikka mitä eläimiä! Märkiöstä bongattiin mm. pikku kaloja ja sorsaperheen. 

8. Päivän kolmas ohjelma oli tänään leirin bronttojen itse suunnittelema. Ohjelmassa päästiin selvittämään Disney -aiheista salapoliisimysteeriä. 

9. Yleisohjaaja Annin vastuulla oli tänään ruokkia leirin kanat. Ruokinnan yhteydessä kanala siistitään, vaihdetaan heille puhdasta vettä ja lisätään kalkkiastiaan kalkkia. Leirin kanojen nimet ovat Anni, Maisteri, Spede ja Netta. 

10. Drontit paistoivat tänään niin paljon tikkupullaa, että kaikkien vatsat olivat täynnä nuotiossa paistettua makoisaa pullaa. Parasta lomatekemistä!

11. Maahiset kävivät tänään retkellä toisella puolella Märkiö-järveä laavupaikalla. Matkalla laavupaikalle on mahdollisuus nähdä leirialue ihan erilaisesta suunnasta. 

12. Brontot pääsivät tänään ohjeistamaan ohjaajia. Brontot briiffasivat ohjaajia päiväpalaverissa suunnittelemansa ohjelman kulusta. Kerrankin näin päin!

13. Wompatit toteuttivat tänään telttakylähetkessä monta toivetta. Telttakylähetkessä mm. uitiin, boulderoitiin, kiipeiltiin ja boffattiin. 

14. Ekassa ohjelmassa leiriläiset pääsivät huomaamaan, että maailma ei ole aina pelkästään hyvä paikka. Ohjelmassa opittiin miettimään mitä me ihmiset voimme tehdä esimerkiksi sen eteen, että luonto ei tuhoutuisi. 

15. Fantit pitivät tänään telttakylähetkessä ikioman boffer- eli pehmomiekkaturnauksen. 

16. Paraikaa ohjaajat lukevat telttakylissä iltasatua. Ilta on hyvä päättää rauhottumalla, jotta saa hyvin unenpäästä kiinni. Onneksi ensi yöksi on luvattu lämmintä säätä. Kylmän yllättäessä leiristä löytyy tarvittaessa vaikka jokaisella oma lämmin villaviltti. 

17. Kiljastoteltassa oli tänään kovat pöytäfutispelit käynnissä jo heti aamusta! Pöytäfutis -turnaukseen on osallistunut niin leiriläiset, brontot kuin ohjaajatkin. 

18. Velhot leikkivät tänään perinteisiä pihaleikkejä. Telttakylän ykkösleikki tervapata toimii vuodesta toiseen!

19. Möröt fiilistelivät kesää viettämällä paljon aikaa Märkiö-järvessä. Märkiö-järvi on matala järvi, joka on erityisen ihana siksi, että se lämpenee lämpimällä säällä hyvinkin nopeasti. 

20. Lämpimänä päivänä pitää muistaa juoda vettä. Tänään leirissä sovittiin, että jokainen juo ruuilla vähintään kaksi lasia vettä. 

21. Hetken kuluttua leirin yläasteikäiset leiriläiset ja ohjaajat pääsevät kisaamaan Miron suunnittelemassa brontto-illassa. Brontto-ilta on bronttojen ja ohjaajien yhteistä mukavaa aikaa. 

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa