Nikuvikenin Leirikesä

Olosuhteet leirillä

Leiripaikka

Nikuviken on Keravan kaupungin ulkoilualue, joka sijaitsee meren rannalla noin 32 km Keravalta kaakkoon. Leirialueen ytimen muodostavat kartano ja rantasauna. Meri, hyvä uimaranta, kangasmetsät ja kalliot tarjoavat kivan ympäristön kesäleirin vietolle.

Leirialueella sijaitsee myös venesatama ja yleinen uimaranta, joten alueella voi liikkua leiriläisten lisäksi myös muita ihmisiä.

Sää

Telttaleirin olosuhteet vaihtelevat sään mukaan. Vaikka koko leiri voidaan tarvittaessa kelin yllättäessä siirtää sisätiloihin yöksi, kannattaa leiriläisen mukaan pakata aina kaikkiin keleihin sopivat varusteet. Leirillä voi olla hetken säätä paossa sisätiloissa, mutta useamman päivän huonoa keliä sisällä ei voida piilotella.

Vaihtelevat säätkään eivät kuitenkaan ole este leirille lähtemiselle – viihtyisä leiriohjelma ja pukeutuminen lämpimästi vaikka ohjaajan avustamana saa lapset kyllä nauttimaan leiristä. Sadesäällä vaatteiden kuivattaminen onnistuu sisätiloissa.

Leirikesällä on noin 60 vuoden kokemus lasten telttaleirien järjestämisestä. Vuosittain leireillämme yöpyy noin 2 000 lasta ja nuorta, joiden vanhemmista 98 % ilmoittaa palautteessaan suosittelevansa leirejä myös muille.