Tietoa koronavirustilanteen vaikutuksista leirien järjestelyihin (PÄIVÄLEIRIT)

Näin huomioimme koronatilanteen päiväleirien järjestelyissä vuonna 2020

PÄIVITETTY VIIMEKSI 28.9.2020 - Sivu päivittyy

Koronaviruksen aiheuttama tilanne nostaa mieleen paljon kysymyksiä lasten leirien käytännön järjestelyistä. Näin me Leirikesällä huolehdimme päiväleirien turvallisesta järjestämisestä.

OHJELMA JA LEIRIELÄMÄ

Päiväleirit toteutetaan alle 30 henkilön ryhmissä, ohjaajat mukaan lukien, ja ryhmä pysyy leirin ajan samana.

Vaikka samassa paikassa tukikohtaansa pitäisi kaksi päiväleiriä, järjestetään aloitus- ja lopetustilanteet siten, että eri leireille osallistuvat lapset eivät kokoonnu samoihin tiloihin.

Leirin ohjelma ja aktiviteetit järjestetään suurimmaksi osin ulkona, jossa leiriläisten on helpompi levittäytyä ja toimia laajemmalla alueella.

Leirillä pääsee leikkimään ja pelaamaan, retkeilemään lähiympäristössä, nikkaroimaan ja askartelemaan sekä tietysti valmistamaan omat lounaat retkikeittimillä oman kaverin kanssa. Leikit ja pelit suunnitellaan niin, että tarpeetonta lähikontaktia voidaan välttää.

HYGIENIA JA PUHTAANAPITO

Leirin aikana noudatamme viranomaisten antamia hygieniaohjeita. Muistutamme leiriläisiä aivastamaan ja yskimään hihaan tai nenäliinaan, sekä tuemme ja autamme käsien pesun ja desinfioinnin muistamisessa. Kädet pestään useita kertoja leirin aikana, esim. ennen ruokailua, ruokailun jälkeen ja aina WC-käyntien yhteydessä. Pyyhimme ja puhdistamme pintoja, kahvoja, kaiteita, painikkeita ja pöytiä. Lapsen on mahdollista käyttää omaa kasvomaskia aina niin halutessaan.

TERVEYS

Leirille tullaan vain terveenä. Niin kuin koulussa tai varhaiskasvatuksessa, kaikki flunssan tai hengitystieinfektion oireet tulkitaan mahdolliseksi koronavirustartunnan oireeksi. Jokaisen leiriläisen kotiväen tulee huolehtia, että oma leiriläinen osallistuu leirille vain täysin terveenä. Samat ohjeet koskevat leirin henkilökuntaa.

Jos lapsi sairastuu leirin aikana, niin ilmoitamme asiasta kotiväelle ja lapsi pitää hakea leiriltä kotiin. Samalla tavalla toimitaan, jos lapsi sairastuu esimerkiksi tavalliseen mahatautiin.

Jos lapsi tai muu henkilö saa koronavirustartuntaan liittyviä oireita, henkilö siirretään muista erilleen ja huoltajat hakevat lapsen leiriltä kotiin. Lapsen huoltajat ovat yhteydessä terveydenhuoltoon ja toimivat saatujen ohjeiden mukaan.

Jos epäily osoittautuu myöhemmin varmistetuksi koronavirustartunnaksi, pyydämme perhettä ilmoittamaan asiasta meille. Näillä toimenpiteillä pidämme yhdessä huolen, että tartuntaketjut ovat selvitettävissä ja lisäksi leiriläiset ja työntekijät osaavat siirtyä mahdollisimman pian vapaaehtoiseen karanteeniin.

Jos lapsella on ennen leirin alkua minkä tahansa hengitystieinfektion tai flunssan oireita, lapsi voi osallistua leirille vasta, kun lapsi on ollut kaksi päivää oireettomana. Leirin voi aina peruuttaa toimistokulujen hinnalla (10,00 EUR) ennen leirin alkua lääkärintodistusta vastaan.

LEIRILLE ILOISIN MIELIN 😊

Kaikkia varotoimenpiteitä ja hygieniatoimenpiteitä kunnioittaen huolehdimme, että lapsi saa kaiken tarvitsemansa aikuisen läheisyyden ja vuorovaikutuksen. Murheiden hetkellä pyyhimme kyyneleet ja annamme lämpöä ja turvaa. Tiedossa on riemua, rohkeutta, yhdessäoloa ja välittämistä!

Lapset odottavat leiriä ja me odotamme lasten hymyjä ja iloa, punaisia poskia ja nauruun tikahtumista. Meillä on hyvät edellytykset tehdä maailman parhaita lastenleirejä, varotoimet ja turvallisuus huomioiden!

Leirikesä ry: Töölönkatu 55, 00250 Helsinki - puhelin (09) 8865 1280 (ma-to klo 10.00-15.00) - toimisto@leiri.fi

Y-tunnus: 0746614-5 - Tietosuojaseloste - Evästeet - Uutiskirje

© Leirikesä ry 2018.