Yli 500 henkilöä jätti kesätyöhakemuksen Leirikesän leireille

Työpaikka Leirikesän kesäleirillä kiinnosti edelleen tänäkin vuonna työnhakijoita runsaasti. Joulukuussa alkaneen työnhaun aikana hakemuksen jätti määräaikaan mennessä noin 530 työnhakijaa. Leirikesä työllistää ensi kesänä lähes sata henkilöä Kiljavan Leirikesällä, Hyvinkäällä.

Eniten kiinnosti jälleen ohjaajan ja apuohjaajan tehtävät, joihin molempiin haki lähes 300 hakijaa. Seuraavaksi eniten oltiin kiinnostuneita keittiön tehtävistä.

Rekrytointi jatkuu jätettyjen hakemusten käsittelyllä ja haastatteluiden merkeissä. Haastattelukutsut lähetetään haastatteluun valituille hakijoille kalenteriviikkojen 3-4 aikana. Haastattelut järjestetään pääsääntöisesti Helsingissä Leirikesän toimistolla viikoilla 4-7. Työntekijävalinnat tehdään viikolla 8 ja kaikille hakijoille ilmoitetaan valinnoista viimeistään maaliskuun puoleen väliin mennessä.

Ensi kesänä yli 1600 lapsella on mahdollisuus osallistua Leirikesän telttaleireille. Kiljavan leirikeskuksessa Hyvinkäällä on leirejä yhdeksän viikkoa kesäkuun alusta elokuun alkuun.