Haemme kesätyöntekijöitä yö- ja päiväleireille kesällä 2018

Leirikesä ry järjestää ensi kesänä lasten ja nuorten yöleirejä Kiljavalla Hyvinkäällä, sekä Partiolaisten päiväleirejä Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla. Kaikille leireille osallistuu yhteensä non 3 000 lasta, joten tarvitsemme noin 150 huippuhyvää tyyppiä moneen erilaiseen tehtävään.

Tarjolla on leiriohjaajan, apuohjaajan, ensiapuvastaavan, huoltomiehen, logistiikkavastaavan, mediavastaavan, yövalvojan, toimistosihteerin, apuemännän ja keittiöapulaisen hommia. Joihinkin hommiin voi hakea myös alle 18-vuotiaana.

Tarkastele haettavissa olevien tehtävien kuvauksia verkkosivuillamme ja jätä työhakemus verkkosivuillamme. Hakuaika kaikkiin tehtäviin päättyy sunnuntaina 14.1.2018 klo 23.59. Hakemusten perusteella kutsumme osan hakijoista työhaastatteluun.

Huomaa: Aiemmin Leirikesällä työskennelleiden hakijoiden, eli vanhojen työntekijöiden hakuaika päättyy jo loppiaisena lauantaina 6.1.2018 klo 23.59.

Haastattelukutsut lähetetään haastatteluun valituille hakijoille kalenteriviikkojen 3-4 aikana. Haastattelut järjestetään pääsääntöisesti Helsingissä Leirikesän toimistolla viikolla. Kaikille hakijoille ilmoitetaan valinnoista viimeistään maaliskuun puoleen väliin mennessä.