Kesäkauden 2019 leireillä jo ällistyttävät 3000 osallistujaa!

Saavutimme eilen torstaina tärkeän rajapyykin, kun kesän 2019 leireille ilmoittautui 3000:s leiriläinen. Olemme mykistyineitä siitä, miten suosittuja Leirikesän leirit ovat tänä vuonna olleet ja kiitämme kaikkia asiakkaita, jotka ovat jo valinneet Leirikesän osaksi lapsen kesälomaa.

Kiljavan Leirikesän huippulaadukkaat ja edulliset yöleirit koko koululaisten kesäloman ajan kesäkuun alusta elokuun alkuun.

Kesäkuun paria leiriä lukuun ottamatta Kiljavan Leirikesän leireille mahtuu vielä mukaan ja leireille voi ilmoittautua ympäri vuorokauden Leirikesän varauspalvelun kautta. Kiljavan leirit järjestetään kesäkuun alusta elokuun alkuun.

Kiljavan kesäleirit on tarkoitettu noin 7–12 -vuotiaille lapsille. Lasten lisäksi noin 13–15 -vuotiaat nuoret voivat osallistua leirille erityisessä brontto -ryhmässä. Heinäkuussa Kiljavalla järjestetään noin 13–16 -vuotiaiden aivan oma leiri, eli Nuorten leiri. Kiljavan kesäleireillä ollaan vuorokauden ympäri ja niiden pituus on noin 3–6 vuorokautta.

» Katso kaikki Kiljavan Leirikesän leirit

Partiolaisten päiväleirit järjestetään Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla - vapaita paikkoja vielä erityisesti juhannusviikolla ja heti juhannuksen jälkeen

Järjestämme kesän aikana lähes 70 päiväleiriä Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla. Moni leiri on jo valitettavasti täyteen varattu, mutta tätä kirjoittaessa seuraaville Helsingin päiväleireille mahtuu vielä mainiosti mukaan (leirit aakkosjärjestyksessä):

Nikuvikenin Leirikesä Porvoossa kutsuu erityisesti Keravalaisia lapsia - tilaa enää nopeimmille!

Nikuvikenin Leirikesän tunnelmalliset telttaleirit meren rannalla Porvoossa on tarkoitettu noin 7–12 -vuotiaille lapsille. Leireillä ollaan vuorokauden ympäri ja niiden pituus on noin 3–4 vuorokautta.

Leiripaikat on melkein loppuunvarattu, mutta mukaan mahtuu muutama nopea ilmoittautuja.

» Katso Nikuvikenin Leirikesän leirit