Lapsen omalla leiriseikkailulla parasta ovat kaverit, kiva ohjelma ja uudet taidot

"Uiminen, kanttiini, kanootit, ohjelmat, vuoleminen, syöminen, disco ja boffaus olivat parasta leirillä" -Kiljavan Leirikesä 2018

"Kolme parasta asiaa leirillä olivat ihana retki, suunnistaminen ja ristinolla-pelilaudan tekeminen sekä jalkapallon pelaaminen ja ruoan laittaminen" -Päiväleirit 2018

Leirikausi 2019 on alkanut - Partiolaisten päiväleirit - Kiljavan Leirikesä - Nikuvikenin Leirikesä - Leirikesä ry - Maailman parhaita lastenleirejä

Kesäleirikausi 2019 pyörähti tänään käyntiin, kun yhteensä 736 lasta aloitti oman leiriseikkailunsa Partiolaisten päiväleireillä Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla sekä Kiljavan Leirikesän yöleireillä Hyvinkäällä.

Innokkaimmat leireilijät ovat ilmoittautuneet mukaan jo heti tammikuun alussa, kun leiri-ilmoittautuminen alkoi loppaisen jälkeen. Varsinkin yöleireille mukaan on toki päässyt vielä ihan viime tingassakin viime viikon aikana ja kaikille Leirikesä ry:n leireille voi ilmoittautua vielä ihan kalkkiviivoillakin, jos leirille vain on tilaa.

Koko kesäkauden aikana eri leireille on tätä kirjoittaessa ilmoittautunut lähes 3 400 osallistujaa!

Päiväleirit kesäkuussa, yöleirejä läpi kesän - mukaan mahtuu vielä!

Leirikesä ry:n järjestämät päiväleirit pidetään kesäkuussa pääkaupunkiseudulla. Tänä kesänä leirejä löytyy Espoon Keskuksesta, Helsingin ydinkeskustasta, Herttoniemestä, Itäkeskuksesta, Kivikosta, Lauttasaaresta, Malmilta, Munkkiniemestä, Oulunkylästä, Pitäjänmäestä, Roihuvuoresta, Ruoholahdesta, Taivallahdesta, Tapulikaupungista, Tullinpuomista, Ullanlinnasta, Vartiosaaresta, Viikistä, Vuosaaresta ja Hiekkaharjusta.

Päiväleirit ovat melko loppuun varattuja varsinkin kesäkuun kahdella ensimmäisellä viikolla, mutta juhannusviikolla ja kesäkuun viimeisellä viikolla on vielä tilaa ja mukaan voi ilmoittautua Leirikesän varauspalvelussa.

Kiljavan Leirikesän huippusuosittuja yöleirejä järjestetään Hyvinkään Kiljavalla läpi koko kesän. Leirit ovat kestoltaan 3-6 vuorokauden pituisia yöleirejä, joilla ollaan leirin alusta loppuun. Kiljavan Leirikesän leirejä on järjestetty jo yli 60 vuotta ja leirien korkealaatuinen ohjelma ja upeat puitteet tarjoavat lapselle elämyksellisen kesäloman. Heinäkuun ja elokuun alun leireille mahtuu vielä varsin hyvin mukaan ja leireille voi ilmoittautua Leirikesän varauspalvelussa.

Nikuvikenin Leirikesän leirit ovat Leirikesän tuoteperheen tuorein tulokas, mutta vasta toista kertaa Porvoossa järjestettävät leirit ovat jo tältä kesältä melkein täyteen varattu. Leirit järjestetään meren rannalla yhteistyössä Keravan kaupungin kanssa. Leirit ovat kooltaan Kiljavan Leirikesän yöleirejä pienempiä, joten leirit tarjoavat erilaiset mahdollisuudet ohjelman ja tekemisen järjestämiseen.

Leirilehti ja sosiaalisen median kanavat pitävät kotiväen ajan tasalla leirimeiningistä

Kiljavan Leirikesän leirilehteä on julkaistu jo 90-luvun loppupuolelta asti verkkosivuillamme ja vanhemmat ovatkin tottuneita lukemaan edellisen päivän tapahtumista aina uuden leiripäivän aamuna. Leirilehteen kuvataan leiripäivän aikana sekä leirin arkisia tapahtumia että huippuhetkiä. Joskus leirilehden toimittajina toimivat leirilehti-kerhon innokkaat toimittajat, toisinaan lehdessä on leiriläisten omia tarinoita tai vitsejä.

Partiolaisten päiväleirien osalta kuvia ja tunnelmia kerrotaan säännöllisen epäsäännöllisesti leirien omissa Facebook -tapahtumissa. Lisäksi kaikkien leirien kuulumisia julkaistaan Leirikesän Instagram -tilillä.