Keskiviikko

30.07.2014

Leiri heräsi tänään aamulla melkein suoraan viikinkipäällikön ja jättiläisen taisteluun. Taistelu päättyi viikinkipäällikön tappioon ja jättiläinen vei päällikön prinsessan mukanaan. Ensimmäisessä ohjelmassa lapset pyrkivät selvittämään minne prinsessa on viety. Tehtävä osoittautui haasteelliseksi, sillä hahmot eivät olleet kovinkaan halukkaita kertomaan minne hänet oli viety. Ohjelman lopussa kuitenkin lapset saivat yhdisteltyä palasista, että prinsessa on viety läheiselle hiekkakuopalle.

Toisessa ohjelmassa lähdettiin metsään etsimään kadonnutta prinsessaa. Metsässä lapset kohtasivat haasteita jotka piti ohittaa. Lasten oli mm. ylitettävä joki "kiviä" käyttäen, selvittävä hämähäkin seitistä läpi ja ratkottava riimuista kirjoitettu arvoitus. Loppujen lopuksi vaelluksen jälkeen lapset löysivät prinsessan ja voitiin juhlia prinsessan löytymistä!

Jälleen kerran Kiljava on välttänyt tämänkin päiväiset muualla Etelä-Suomessa sateita aiheuttaneet ukkoset. Täällä ainoastaan päästiin nauttimaan kaukaisista jyrähdyksistä. Leiri käykin julkaisuhetkellä nukkumaan oikein kauniissa auringon laskussa.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa