Keskiviikko - Ensimmäinen kokonainen leiripäivä

02.01.2019

Terveisiä talviselta Loppiaisleiriltä! 

Ensimmäisen päivän räntäsateen ja loskan jälkeen Kiljavan oli yöllä peittänyt kaunis valkoinen lumipeite. Tuulisesta säästä huolimatta tänään ollaan päästy ulkoilemaan ja nauttimaan raikkaasta talvisäästä - tietysti asiallisesti pukeutuneina ;)

Päivän ohjelmassa on ollut aamulla rooliohjelmaa, jossa suvut kisaavat lapsien avulla keskenään siitä, kuka pääsee kipuamaan valtaistuimelle. Päivällä vuorossa oli poikien sauna ja illalla tyttöjen sauna - hurjimmat uskaltautuivat jopa uimaan hyisessä vedessä saunan rohkaisemana. Saunojen oheisena on päässyt rentoutumaan elokuvan parissa, taikka ulkoilemaan hyvässä seurassa.

Vapaa-ajalla erityisen suosion on saavuttanut pulkkamäki, sekä erilaiset lumileikit, joita lapset ovat leikkineet niin ohjaajien johdolla, kuin toistensa innoittamina. 
Pitkä päivä ja runsas ulkoilu on tietysti vaatinut maittavaa ruokaa! Tänään ollaan aamupalaksi syöty ravitsevaa puuroa, lounaalla herkuteltu savulohipastalla, päivällisellä syöty riisiä ja kanakastiketta ja iltapalalla herkutellaan karjalanpiirakoilla ja munavoilla! Tietysti päivän aikana on päästy myös ensimmäistä kertaa leirikanttiiniin! 

Kun kohta nukkumatti kutsuu, maistuu uni varmasti hyvältä pitkän päivän ja runsaan ulkoilun jälkeen! :) Koko Kiljavan leiri toivottaa kotiväelle hyvää yötä ja kauniita unia.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa