Loppiaisleiri 2013 perjantai

04.01.2013

Pakkasperjantai

Perjantaipäivä alkoi mukavassa pikkupakkasessa, kun päivystäjä kutsui leiriläiset lipunnostoon. Suoraan lipunnostosta alkoi "Eeppinen puuttuva palanen" -kilpailu, jossa loossiryhmät ottivat mittaa toisistaan. Ensin koko leirialue muuttui suureksi lipunryöstöareenaksi, jonka jälkeen leiriläiset pääsivät muodostamaan kilpaa jonoja.
"Muodostakaa jono syntymäkuukauden mukaan, se, joka on syntynyt tammikuussa jonon ensimmäiseksi ja joulukuussa syntynyt viimeiseksi, aika alkaa nyt!"

Eeppisen kilpailun ulko-osion jälkeen siirryttiin sisälle, jossa arvioitiin erityisesti sisälle siirtymisen siisteyttä. Kassun salissa koitti vielä kaksi lajia. Live arvaa kuka -formaatti toimi loossiryhmittäin niin, että jokaisesta ryhmästä valittiin yksi henkilö, jonka jälkeen koko ryhmä siirtyi eteen ja muut saivat arvata kuka oli valittu alkuperäisen pelin tyyliin.
Viimeisenä koitoksena oli yhdistää leirin brontot ja heidän esittämänsä väitteet. Kuka brontoista onkaan käynyt yli 30 maassa? Peli käytiin hyvässä hengessä ja eepisen kilpailn voitti eeppisellä pistemäärällä 16 000 000 pistettä, ryhmä numero kolme eli Mänttisipulit (kalakastikkeella).

Kaunis sää suosi leiriä, kun leiriläiset saivat toivoa päivän toisessa ohjelmassa, mitä he haluaisivat tehdä ulkona. Ohjaajia riitti leiriläisten kanssa niin pulkkamäkeen kuin lumiveistoksien tekemiseen.

Samaan aikaan brontot lähtivät omalla porukalla retkelle laavupaikalle paistamaan tikkupullaa.

Kesken päivällisen keittiön Ville kaapattiin mystisesti ja sovittiin, että leiri kokoontuu heti ruuan jälkeen Kassun saliin. Kokoontumisen jälkeen oli aika selvittää, kuka kaappasi Villen, mitä kulkuvälinettä hän käytti ja minne hän oli kaapatun vienyt. Leiriläiset kiersivät pienissä ryhmissä selvittämässä tapahtunutta eri henkilöiltä. Salapoliisitaidot olivat koetuksella, kun syyllistä ei ensin tuntunut löytyvän. Juuri ennen iltapalaan asiaan saatiin kuitenkin selvyys, kidnappaaja saatiin kiinni, Ville tekemään iltapalaa ja rauha Kiljavalle.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa