Perjantai

05.01.2018

Leirin viimeinen päivä alkaa olla ohi!

Aamulla leiriläiset pääsivät nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta, kun ryhmät lähtivät retkille ympäri leirilialuetta ja vähän sen ulkopuolelle! Retkillä päästiin esimerkiksi laskemaan pulkalla, nauttimaan nuotion loimusta ja syömään vähän pullaa! Leiriläiset palasivat retkiltä iloisin kasvoin ja helakan punaisin poskin. Ilo oli käsin kosketeltavaa.

Tänään myös peseydyttiin, jotta puhtaat discovaatteet voitiin vetää päälle. Retkihiet siis pestiin pois kunnon löylyillä! Samaan aikaan ympäri leirialuetta oli meneillään mitä erilaisimpia kerhoja, joissa lapset pääsivät hassuttelemaan ohjaajien kanssa.

Illalla vuorossa oli koko leirin odottama vuoden ensimmäinen disco! Lapset pääsivät bailaamaan sydämensä kyllyydestä. Tanssittiin huippubiisien ja kuumimpien hittien tahtiin! Samaan aikaan oli mahdollisuus esimerkiksi käydä letittämässä hiuksia, vähän askarrella tai ottee free-style rap-battle ohjaajaa vastaan!

Huomenna onkin jo kotiinlähdön aika! Hyvää yötä!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa