Kiitos 2. leiriviikosta!

12.06.2026

Torstai-illan vauhdikkaan discon ja sateisen yön jälkeen Kiljavalla herättiin leiriviikon viimeiseen aamuun. Vaikka kotiinlähtö alkoi jo lähestyä, riitti päivän ohjelmassa vielä paljon tekemistä ennen vierailupäivän alkua.


Aamu käynnistyi viimeisten tavaroiden pakkauksella ja yhteisellä lipunnostolla, minkä jälkeen leiriläiset pääsivät viettämään viimeisiä yhteisiä hetkiä leirillä. Osa leiriläisistä rentoutui saunan ja uimisen parissa, kun taas toimintapisteillä päästiin askartelemaan, tekemään hamahelmitöitä, letittämään hiuksia sekä kiipeilemään.


Iltapäivällä kello yhden aikaan alkoi odotettu vierailupäivä, ja leirialue täyttyi leiriläisten vanhemmista, sisaruksista ja muista läheisistä. Yhdessä nautittiin lounasta ja tehtiin viikon viimeiset kanttiiniostokset. Läheiset pääsivät myös tutustumaan leirin arkeen, toimintaan ja erilaisiin toimintapisteisiin sekä näkemään, millaisessa ympäristössä leiriläiset olivat viettäneet kesäviikkoaan. 


Vierailupäivän päätteeksi oli aika sanoa hyvästit uusille ystäville, tutuille ohjaajille ja hienolle leiriviikolle. Kiitos kaikille leiriläisille, ohjaajille ja läheisille upeasta viikosta, toivottavasti nähdään pian uudestaan!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa