Partiolaisten päiväleirit
Partiolaisten päiväleirit

Maailman parhaat Partiolaisten päiväleirit

Partiolaisten päiväleirit on tarkoitettu ihan kaikille 7–12 -vuotiaille koululaisille. Lapsen ei tarvitse olla partiolainen tullakseen mukaan. 

Partiolaisten päiväleireillä tutkitaan mielenkiintoisia paikkoja lähellä, kokkaillaan ruokaa retkikeittimillä, pelataan, leikitään, nikkaroidaan ja askarrellaan ja nautitaan muutenkin lomapäivistä parhaiden kavereiden kanssa!

Partiolaisten päiväleirit on oivallinen ajanviettotapa lapsen kesälomalle. Päiväleiri on myös kätevä ja helppo ratkaisu lapsenhoidon järjestämiseksi, kun vanhemmat ovat vielä töissä.

Leirillä on ohjelmaa päivittäin klo 9.00–16.00. Paikalle voi tulla jo 8.30 alkaen ja kotiin lähdetään leirin päätyttyä.

Partiolaisten päiväleirejä on ympäri vuoden

Leirikesä järjestää Partiolaisten päiväleirejä Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla kesäkuussa, sekä Helsingissä syyslomalla ja talvilomalla. Vuosittain järjestämme eri paikoissa noin 60 päiväleiriä, joille osallistuu yhteensä jopa 1 400 lasta. Yhdellä päiväleirillä on enintään 25 lasta.

Partiolaisten päiväleirit

7–10 -vuotiaat Espoo 7–10 -vuotiaat Helsinki 10–12 -vuotiaat Helsinki 7–10 -vuotiaat Vantaa



Partiolaisten päiväleirit 7–10 -vuotiaille Espoossa

Leirit on järjestetty tähän taulukkoon leirijakson nimen mukaiseen aakkosjärjestykseen.
Leirijakson nimen perässä on numero 1–4, joka kertoo leirin ajankohdan:

1:  ma 3.6. – pe 7.6.2019 (5 päivää)
2:  ma 10.6. – pe 14.6.2019 (5 päivää)
3:  ma 17.6. – to 20.6.2019 (4 päivää)
4:  ma 24.6. – pe28.6.2019 (5 päivää)

Voit vierittää taulukkoa vasemmalle ja oikealle mobiilinäkymässä ↔
Leirijakson nimi Paikka Kaupunginosa Hinta Ilmoittautuminen
Valitettavasti tällä hetkellä meillä ei ole tähän kategoriaan kuuluvia leirejä.



Partiolaisten päiväleirit 7–10 -vuotiaille Helsingissä

Leirit on järjestetty tähän taulukkoon leirijakson nimen mukaiseen aakkosjärjestykseen.
Leirijakson nimen perässä on numero 1–4, joka kertoo leirin ajankohdan:

1:  ma 3.6. – pe 7.6.2019 (5 päivää)
2:  ma 10.6. – pe 14.6.2019 (5 päivää)
3:  ma 17.6. – to 20.6.2019 (4 päivää)
4:  ma 24.6. – pe28.6.2019 (5 päivää)

Voit vierittää taulukkoa vasemmalle ja oikealle mobiilinäkymässä ↔
Leirijakson nimi Paikka Kaupunginosa Hinta Ilmoittautuminen
Talviloman päiväleiri Herttoniemessä Kettutien Nuorisotalo (Kettutie 8B, Helsinki) Avaa hinnasto » Ilmoittaudu
Talviloman päiväleiri Ruoholahdessa Ruoholahden Nuorisotalo Koralli (Messitytönkatu 4, Helsinki) Avaa hinnasto » Ilmoittaudu
Talviloman päiväleiri Viikissä Viikin Nuorisotalo (Agronominkatu 3, Helsinki) Avaa hinnasto » Ilmoittaudu
Herttoniemi 1 Kettutien nuorisotalo Länsi-Herttoniemi 100€ » Ilmoittaudu
Herttoniemi 2 Kettutien nuorisotalo Länsi-Herttoniemi 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Herttoniemi 3 Kettutien nuorisotalo Länsi-Herttoniemi 80€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Herttoniemi 4 Kettutien nuorisotalo Länsi-Herttoniemi 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Itäkeskus 1 Itäkeskuksen Kipinä Itäkeskus - Puotinharju 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Itäkeskus 2 Itäkeskuksen Kipinä Itäkeskus - Puotinharju 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Itäkeskus 3 Itäkeskuksen Kipinä Itäkeskus - Puotinharju 80€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Itäkeskus 4 Itäkeskuksen Kipinä Itäkeskus - Puotinharju 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Kivikko 1 Kivikon nuorisotalo Kivikko - Kontula 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Kivikko 2 Kivikon nuorisotalo Kivikko - Kontula 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Lauttasaari 3 Lauttasaaren nuorisotalo Apaja Lauttasaari 80€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Lauttasaari 4 Lauttasaaren nuorisotalo Apaja Lauttasaari 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Malmi 1 Malmin nuorisotalo Malmi 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Malmi 2 Malmin nuorisotalo Malmi 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Malmi 3 Malmin nuorisotalo Malmi 80€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Malmi 4 Malmin nuorisotalo Malmi 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Munkkiniemi 1 Partiolippukuntien Kirisiskot ja Mustat Veljet kolot Munkkiniemi 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Munkkiniemi 2 Partiolippukuntien Kirisiskot ja Mustat Veljet kolot Munkkiniemi 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Munkkiniemi 3 Partiolippukuntien Kirisiskot ja Mustat Veljet kolot Munkkiniemi 80€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Munkkiniemi 4 Partiolippukuntien Kirisiskot ja Mustat Veljet kolot Munkkiniemi 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Oulunkylä 1 Oulunkylän nuorisotalo Nuotta Oulunkylä - Patola 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Oulunkylä 2 Oulunkylän nuorisotalo Nuotta Oulunkylä - Patola 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Oulunkylä 3 Oulunkylän nuorisotalo Nuotta Oulunkylä - Patola 80€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Oulunkylä 4 Oulunkylän nuorisotalo Nuotta Oulunkylä - Patola 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Pitäjänmäki 1 Pitäjänmäen nuorisotila Pitäjänmäki - Reimarla 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Pitäjänmäki 2 Pitäjänmäen nuorisotila Pitäjänmäki - Reimarla 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Pitäjänmäki 3 Pitäjänmäen nuorisotila Pitäjänmäki - Reimarla 80€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Pitäjänmäki 4 Pitäjänmäen nuorisotila Pitäjänmäki - Reimarla 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Roihuvuori 1 Roihuvuoren nuorisotalo Roihuvuori 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Roihuvuori 2 Roihuvuoren nuorisotalo Roihuvuori 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Roihuvuori 3 Roihuvuoren nuorisotalo Roihuvuori 80€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Roihuvuori 4 Roihuvuoren nuorisotalo Roihuvuori 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Ruoholahti 3 Ruoholahden nuorisotila Koralli Kamppi - Ruoholahti 80€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Ruoholahti 4 Ruoholahden nuorisotila Koralli Kamppi - Ruoholahti 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Taivallahti 1 Taivallahden Kerhis Keski-Töölö 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Taivallahti 2 Taivallahden Kerhis Keski-Töölö 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Taivallahti 3 Taivallahden Kerhis Keski-Töölö 80€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Taivallahti 4 Taivallahden Kerhis Keski-Töölö 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Tapulikaupunki 1 Tapulikaupungin nuorisotila Puistola 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Tapulikaupunki 2 Tapulikaupungin nuorisotila Puistola 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Tapulikaupunki 3 Tapulikaupungin nuorisotila Puistola 80€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Tapulikaupunki 4 Tapulikaupungin nuorisotila Puistola 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Tullinpuomi 1 Leikkipuisto Tullinpuomi Pohjois-Meilahti 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Tullinpuomi 2 Leikkipuisto Tullinpuomi Pohjois-Meilahti 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Tullinpuomi 3 Leikkipuisto Tullinpuomi Pohjois-Meilahti 80€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Viikki 1 Asukastalo Kaari Viikki 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Viikki 2 Asukastalo Kaari Viikki 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Viikki 3 Asukastalo Kaari Viikki 80€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Viikki 4 Asukastalo Kaari Viikki 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Vuosaari 1 Kallahden nuorisotila Etelä-Vuosaari 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Vuosaari 2 Kallahden nuorisotila Etelä-Vuosaari 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Vuosaari 3 Kallahden nuorisotila Etelä-Vuosaari 80 » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Vuosaari 4 Kallahden nuorisotila Etelä-Vuosaari 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00



Partiolaisten päiväleirit 10–12 -vuotiaille Helsingissä

Leirit on järjestetty tähän taulukkoon leirijakson nimen mukaiseen aakkosjärjestykseen.
Leirijakson nimen perässä on numero 1–4, joka kertoo leirin ajankohdan:

1:  ma 3.6. – pe 7.6.2019 (5 päivää)
2:  ma 10.6. – pe 14.6.2019 (5 päivää)
3:  ma 17.6. – to 20.6.2019 (4 päivää)
4:  ma 24.6. – pe28.6.2019 (5 päivää)

Voit vierittää taulukkoa vasemmalle ja oikealle mobiilinäkymässä ↔

Leirijakson nimi Paikka Kaupunginosa Hinta Ilmoittautuminen
Arabia 2 Arabian nuorisotalo Toukola - Vanhakaupunki 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Arabia 3 Arabian nuorisotalo Toukola - Vanhakaupunki 80€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Arabia 4 Arabian nuorisotalo Toukola - Vanhakaupunki 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Vartiosaari 1 Vartiosaaren kesätoimintakeskus / kuljetuslaituri Reposalmentie 1 Laajasalo 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Vartiosaari 2 Vartiosaaren kesätoimintakeskus / kuljetuslaituri Reposalmentie 1 Laajasalo 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00



Partiolaisten päiväleirit 7–10 -vuotiaille Vantaalla

Leirit on järjestetty tähän taulukkoon leirijakson nimen mukaiseen aakkosjärjestykseen.
Leirijakson nimen perässä on numero 1–4, joka kertoo leirin ajankohdan:

1:  ma 3.6. – pe 7.6.2019 (5 päivää)
2:  ma 10.6. – pe 14.6.2019 (5 päivää)
3:  ma 17.6. – to 20.6.2019 (4 päivää)
4:  ma 24.6. – pe28.6.2019 (5 päivää)

Voit vierittää taulukkoa vasemmalle ja oikealle mobiilinäkymässä ↔
Leirijakson nimi Paikka Kaupunginosa Hinta Ilmoittautuminen
Leinikki 1 Kansalaistoiminnan keskus Leinikki Hiekkaharju 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Leinikki 2 Kansalaistoiminnan keskus Leinikki Hiekkaharju 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Leinikki 3 Kansalaistoiminnan keskus Leinikki Hiekkaharju 80€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00
Leinikki 4 Kansalaistoiminnan keskus Leinikki Hiekkaharju 100€ » Ilmoittautuminen alkaa ti 8.1.2019 klo 12.00


Leirikesä ry: Töölönkatu 55, 00250 Helsinki - puhelin (09) 8865 1280 (ma-to klo 10.00-15.00) - toimisto@leiri.fi

Y-tunnus: 0746614-5 - Tietosuojaseloste - Evästeet - Uutiskirje

© Leirikesä ry 2018.