Kiljavan Leirikesän johtajana jatkaa Viivi Harinen

Viivi Harinen, 25, on lääketiedettä opiskeleva Leirikesäkonkari, joka on työskennellyt Leirikesällä eri tehtävissä jo useiden vuosien ajan. Viimeisimpänä Viivi on toiminut Kiljavan Leirikesän leirinjohtajana, luotsaten kesän 2020 projektin kiitettävästi koronaviruspandemian aiheuttamien poikkeusolosuhteiden läpi.

Ensi kesänä Kiljavalla järjestetään ainakin 14 yöleiriä kesäkuun alusta elokuun alkuun. Leireille odotetaan yhteensä yli 1 700 lasta ja nuorta. Kiljavan Leirikesä työllistää yli 100 nuorta aikuista kesäkuukausien aikana. Viivi johtaa myös Kiljavan Uudenvuoden yöleirin tulevan vuoden vaihteessa.

Kesärinteen Leirikesän ottaa vastuulleen Milja Ilveskero

Milja Ilveskero on 23-vuotias erityispedagogiikan opiskelija Jyväskylästä. Milja on ollut Leirikesällä töissä ohjaajana vuodesta 2017 alkaen ja työskennellyt niin Kiljavalla kuin Kesärinteessäkin. Milja nostaa esille tulevassa työssään esimerkkinä olemisen, helposti lähestyttävyyden ja työtekijöille ajan antamisen sekä Leirikesän arvot ja Kesärinteen pienen leirin hyvän tunnelman luomisen. Milja on aktiivinen partiolainen.

Ensi kesänä Tuusulan Kesärinteessä järjestetään neljä yöleiriä heti koulujen päättymisestä alkaen kesäkuussa. Kesärinteessä työskentelee noin 20 kesätyöntekijää ja leireille odotetaan yhteensä noin 160 osallistujaa.

Päiväleirikokonaisuuden johtajaksi Jalmari Stenberg

Jalmari Stenberg on pääkaupunkiseutulainen 22-vuotias lääketieteen ja tekniikan opiskelija. Jalmari on ollut Leirikesällä töissä vuodesta 2019 toimien ensin päiväleirien logistiikkavastaavana ja sitten palvelupäällikkönä. Jalmari aikoo leirinjohtajana kehittää projektin kokonaisaikatauluttamista, kokonaisuuksien hallintaa sekä aikoo kiinnittää erityistä huomiota viestintään ja leiritiimien parhaaseen mahdolliseen tukemiseen. Jalmari on intohimoinen partiolainen.

Päiväleirikokonaisuudessa ei ole kyse mistään pienestä puuhastelusta - ensi kesänä järjestämme yli 120 yksittäistä leiriä Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla kesäkuun aikana. Päiväleirejä toteutetaan kolmen eri tuotteen alla: Partiolaisten päiväleirit, Scouternas Dagsläger ja Kansainväliset päiväleirit - International Day Camps. Eri leirit työllistävät yhteensä yli 100 työntekijää leireille ja leirin tukitoimiin. Päiväleireille tavoitellaan ensi kesänä lähes 2 500 osallistujaa.

Leirikesä onnittelee valittuja leirinjohtajia erittäin lämpimästi ja toivottaa kovasti tsemppiä tuleviin koitoksiin!

Leirinjohtajat aloittavat työskentelyn jo ensi viikolla perehdytyksellä ja rekrytoinnin suunnittelun merkeissä.

  • Eri leiriprojektien vastuuhenkilöiden, eli projektiryhmien tehtävien hakuaika alkaa Leirikesän verkkosivulla 18.11.2020 ja hakuaika päättyy 3.12.2020.
  • Kaikkien kesätyöntekijöiden, eli leirihenkilökunnan tehtävien hakuaika alkaa Leirikesän verkkosivulla 7.12.2020 ja hakuaika päättyy 20.1.2021.

Kesän leireille odotetaan yhteensä jopa 4 500 osallistujaa

Me Leirikesällä lähdemme luottavaisin mielin ja positiivisin odotuksin vuoteen 2021. Edelleen jatkuva koronaviruspandemia asettaa tietysti tietynlaisia haasteita toiminnan suunnitteluun, mutta lähtökohtana pidämme sitä, että myös ensi kesänä järjestämme maailman parhaita lastenleirejä kaikenlaisten perheiden kaikenlaisille lapsille.

Viime kesä oli hyvin haastava, mutta kiitos tärkeän, osaavan ja arvokkaan henkilökuntamme, ahkerien, ketterien ja periksiantamattomien leirinjohtajien sekä tietysti uskollisten ja rakkaiden asiakkaidemme, onnistuimme tekemään maailman parhaita lastenleirejä myös viime kesänä yhteensä yli 3 500:lle lapselle ja nuorelle.

  • Kesäleirien ajankohdat, paikat ja hinnat julkaistaan joulukuun 2020 aikana.
  • Ilmoittautuminen kesän 2021 leireille alkaa Leirikesän Varauspalvelussa ti 12.1.2021 klo 12.00. 

Nähdään leirillä!


Lisätiedot toiminnanjohtaja Hanna Hietikko (hanna.hietikko@leiri.fi, 040 861 5988) ja Leirikesän toimisto (toimisto@leiri.fi, (09) 8865 1280)

Leirikesä ry on Suomen suurin lasten leirijärjestö. Vuodelle 2021 odotamme yli 4 500 lasta ja nuorta nauttimaan leirielämästä. Työllistämme noin 200 nuorta aikuista leirien ajaksi. Leirikesä on voittoa tavoittelematon yhdistys ja toimintaamme avustavat Veikkaus ja useat kaupungit, sekä säätiöt. Leirikesä on osa Pääkaupunkiseudun partioyhteisöä.