Kiljavan Leirikesän taika elää yhä - tunnelmia 1975 vuoden ohjaajien kokoontumisesta
Kiljavalla koettiin iloinen jälleennäkeminen, kun kesän 1975 työntekijät kokoontuivat syksyisenä päivänä muistelemaan lämpimiä kesätyömuistoja 50 vuoden takaa. Ohjelmassa oli yhteisen ruokailun lisäksi Leirikesän ja Partion tervehdykset sekä kierros Kiljavalla.
Muistellessa kesätyötä Kiljavalla 50 vuoden takaa, toistuivat tarinoissa sanat merkityksellisyys, hauskuus ja ikimuistoisuus. Kierroksella piirrettiin maahan vanhojen rakennusten ääriviivoja ja muisteltiin kuka nukkui missäkin - jos ylipäänsä maltettiin mennä nukkumaan. Olipas kesältä tarttunut osalle mukaan myös elämänkumppani, joiden lapset ja lapsenlapsetkin ovat viettäneet kesälomaa Kiljavan Leirikesän lereillä.
Puhuimme yhdessä myös siitä, miten maailma on ympärillä muuttunut vuosien varrella. Leirille ei lähdetä enää koko kesäksi, vaan tilalle on tullut lyhyempiä leirijaksoja ja päiväleirejä. Turvallisuuteen suhtaudutaan vakavammin ja kiipeilytelineeltä löytyy nykypäivänä valjaat ja kypärät. Totesimme kuitenkin, että se sama taika jota Kiljavan leirikesän leirillä koettiin 50 vuotta sitten elää edelleen.
Monet kertoivat saaneensa kesätyöstä Kiljavan Leirikesällä paljon eväitä työelämään, vaikka olisikin lopulta päätynyt aivan toisenlaiselle urapolulle. Leirikesä hakee taas loppuvuodesta henkilökuntaa tulevan kesän leireille. Lisätietoa rekrystä tulossa myöhemmin syksyllä.
Kiitos kaikille osallistuneille lämimästä tunnelmasta ja koskettavista tarinoista. Pidetään Kiljavan Leirikesän lippu korkealla!
Kuvassa Kiljavan Leirikesän ohjaajia vuodelta 1975
Kuva Kiljavalta syyskuussa 2025. Kuvassa mukana Kiljavan henkilökuntaa vuodelta 1975 sekä Leirikesän ja Partion edustajat.