Leirikesän lupaus
1. Leirikesällä on perinteistä leiritunnelmaa ja mukaansa tempaavaa leiriohjelmaa
Leirikesän leiri on lapsen oma viihtyisä loma, jonne palaa halu lähteä yhä uudelleen. Leirin päivä rakentuu ohjatusta leiriohjelmasta sekä vapaasta ajanvietosta. Jokaiseen leiriin kuuluu seikkailuja, pelejä, leikkejä, innostavaa ohjelmaa sekä itse tekemistä. Leirin tekemisessä huomioidaan eri-ikäiset leiriläiset ja monipuolisuus varmistaa, että kullekin löytyy mielekästä tekemistä leiriltä. Päivittäin ulkoillaan runsaasti sään mukaan.
Yöleireillä järjestetty ohjelma muuntuu isoista spektaakkeleista pieniin tunnelmallisiin hetkiin; vauhdikkaasta jalkapallokisasta muutaman leiriläisen kädentaitokerhoon tai illan päätteeksi yhteiseen nuotiohetkeen leiriherkkujen äärellä. Päivittäisen leiripuuhan lisäksi teemaohjelmat houkuttelevat leiriläisten mielikuvituksen valloilleen. Leirin tekemisessä huomioidaan eri-ikäiset leiriläiset ja monipuolisuus varmistaa, että kullekin löytyy mielekästä tekemistä leiriltä.
Päiväleireillä ohjelma tehdään oman parin kymmenen lapsen leirillä yhteisesti. Leirillä ryhmäydytään omaksi leiriporukakaksi, nikkaroidaan kokeilleen erilaisia työkaluja, kokkaillaan, retkeillään lähiympäristössä, kesällä uidaan lähirannoilla, pelataan, leikitään ja liikutaan.
Leiri on omanlaisensa, tiivis ja viihtyisä toimintaympäristö, jossa saa helposti uusia kavereita, joiden kanssa ilo ja nauru voi jatkua vielä leirin jälkeenkin.
2. Leiriläisistä pidetään parasta mahdollista huolta
Leirikesän leireillä on hyvä olla. Lapsiryhmän omat ohjaajat huolehtivat lasten hyvinvoinnista,
Lasten kanssa huolehditaan ruokailuista, turvallisuudesta ja yöleirillä lisäksi peseytymisestä, vaatteiden vaihdosta ja riittävästä unesta. Yöleireillä leirin henkilökunta on lasten tavoitettavissa myös vapaa-aikana ja öisin. Leirin ensiapuvastaava huolehtii ensiavusta ja lasten lääkkeistä. Yöleireillä keittiömme valmistaa erityisruokavaliot tarpeiden mukaan. Päiväleireillä kokkauskerhoissa valmistuu maittavat lounaat ohjaajien huolehtiessa ruokavalion mukaisesta kokkailusta.
Leirillä toimitaan paljon ohjatuissa ryhmissä varmistaen näin, että kaikille löytyy uusia kavereita. Mikäli kiusaamista esiintyy, siihen puututaan tiukasti, sillä Leirikesän leirillä jokainen saa viihtyä omana itsenään.
Turvallisuusasiat on mietitty tarkkaan. Leirin riskit kartoitetaan ja mahdollisiin poikkeustilanteisiin on valmiit toimintamallit. Leirialueen tärkeimmät säännöt ja turvallisuusasiat käydään heti leirin aluksi läpi ohjaajan kanssa.
3. Leirillä oppii uutta ja leiri tukee kasvua
Ohjattu leiri vahvistaa lapsen itsetuntoa ja sosiaalisia taitoja. Tiiviissä leiriryhmässä lapset saavat uusia kavereita ja oppivat muiden huomioimista. Leirikesän leireillä eri-ikäiset ja erilaiset lapset toimivat yhdessä samanarvoisina ja ilman ennakkorooleja.
Leirielämä tukee lasten itsenäistymistä. Lapset oppivat ottamaan vastuuta omien ja ryhmän yhteisten asioiden hoitamisesta leirin ohjaajien varmistaessa lasten hyvinvoinnin ja turvallisuuden. Toimiminen luonnon keskellä vahvistaa lasten luontosuhdetta. Leirikesän arvot ohjaavat kaikkea leiritoimintaa.
4. Leirillä on innokas, ammattitaitoinen ja koulutettu henkilökunta
Palkkaamme suuresta hakijajoukosta leirille parhaat ja osaavimmat tekijät. Kaikki työntekijämme koulutetaan ennen leirien alkua toimimaan osana maailman parhaan lastenleirin henkilökuntaa. Muun muassa ensiapu-, palo- ja vesiturvallisuuskoulutukset ovat pakollisia kaikille leirillä työskenteleville tehtävästä riippumatta. Jokainen leirityöntekijä on myös perehtynyt leirien toimintaan ja turvallisuusasiakirjaan.
Jokaisella ryhmällä on omat ja nopeasti tutuksi tulevat ohjaajat, jotka varmistavat, että kukin leiriläinen saa tarvitsemansa tuen nauttiakseen leiristä. Hyvästä ja monipuolisesta ohjaajajoukosta löytyy jokaiselle sopiva roolimalli.
5. Tieto kulkee hyvin kodin ja leirin välillä
Reilusti ennen leiriä kotiin saapuu tuhti tietopaketti kaikista leirin käytännön asioista. Lisäksi ennen kesäkauden alkua järjestetään erillinen tiedotusilta, jossa on mahdollisuus kysymyksiin ja yhteiseen keskusteluun. Myös toimisto auttaa tiedonsaannissa tarpeen mukaan.
Leirin aikana yöleiristä saa parhaiten tietoa verkkosivujen Leirilehdestä ja päiväleireistä facebooksivujen kautta. Siinä julkaistaan säännöllisesti valokuvia ja kertomuksia päivän tapahtumista. Leiriltä otetaan tarvittaessa myös yhteyttä kotiin. Yöleirille sujuvin tapata lähettää terveisiä on leirilehden kautta, sähköpostitse tai kirjepostilla.
Leiritoimintamme arviointi on meille erityisen tärkeää. Kuuntelemme lasten toiveita ja keräämme aktiivisesti palautetta lapsilta, lasten huoltajilta ja leirin henkilökunnalta. Arvioinnin avulla kehitämme leirejämme joka vuosi yhä paremmiksi ja kaikille lapsille sopiviksi.
Tutustu myös toimintamme arvoihin:
Hyvä olla, Taito tehdä, Halu arvostaa, Lupa kasvaa ja Tila luoda.