9 viikko alkaa aurinkoisella rytinällä

01.08.2022

Maanantai aamuna päästiin heräämään kauniiseen auringonpaisteeseen. Unihiekkojen pyyhkimisen jälkeen unenpöpperöiset leiriläiset tallustivat puuroaamiaiselle, jonka jälkeen nostettiin Leirikesän lippu salkoon ohjaajien ja leiriläisten johdosta. Yhteisen aamuhetken kruunasi vielä perinteinen aamulaulu.

Viikon ensimmäisessä ohjelmapalkissa leiriläiset pääsivät tutustumaan Kiljavan toimintapisteisiin. Koska sää ei ollut hirvittävän tuulinen, Märkiön veteen päästiin laskemaan kaikki kanootit ja sup-laudat. Monelle lapselle kokemukset kanootilla ja sup-laudalla olivat täysin uusia, kun taas yksi kokeneempi suppailija totesi "suppailun olevan elämän suola". Samaan aikaan lapset pääsivät silittelmään Timoa, Sorsaa ja El Maco Jr.:ia - Kiljavan omia kanoja. Myös kiipeilypisteisiin leiriläisiä oli aivan jonoksi asti. Taustalla soiva musiikki vauhditti leiriläisiä niin nopeaan vauhtiin, ettei toinen ohjaaja ehtinyt pukea jonon seuraavalle valjaita! Aiemmin leireillä käyneet rikkoivat myös kiipeilyissä edellisiä ennätyksiä, mikä sai aikaan suurta riemakkuutta.

Lounaaksi päästiin nauttimaan herkkullista ja kermaista kana- tai tofuriisi vuokaa, minkä jälkeen päästiin korkkaamaan omat kanttiinitilit. Vauhti kyyhtii -kanttiiniviikko vauhditti leiriläisiä ostamaan viikon ensimmäiset herkut, ja suosiota herätti klassikko Poppis-tikkarit!

Iltapäivällä Liekin ja Kipinän leiriläisillä oli luvassa Pokemon kouluttajan kanssa touhuamista! Pokemonkouluttaja Lore oli surullinen, kun tärkeät Pokemon kisat lähestyivät, mutta hänellä ei ollut vielä yhtään Pokemonia. Leiriläiset pääsivät etsimään ja pyydystämään raakilemaisia Pokemoneja Kiljavalla, sekä kehittämään heitä täyteen muotoonsa. Lopulta Lorella olikin kuusi uutta ja voimakasta hahmoa, joilla hän varmasti pääse pärjäämään tulevissa kisoissa!

Illalla Kipinän leiriläiset pääsivät nauttimaan viikon ensimmäisestä saunasta, sekä uimisesta Märkiön järvessä. Löylyt ja maisemat olivat monille mieleen, varsinkin kun sää leirialueella oli kauniin aurinkoinen. Samaan aikaan Liekin leiriläiset pääsivät retkille ohjaajien kanssa. Osa lapsista pääsi käymään ohjaajien kanssa luonnon amfiteatterilla katsomassa tätä mystistä kivirykelmää. Toiset taas pääsivät ohjaajien kanssa aarrejahdille Paloon, missä leiriläisiä ilahdutti kanttiinin olento oli piilottanut yllätykseksi Poppis-tikkareita! Retket ja sauna+uiminen olivat onnistuneita illan ohjelmia ja iltapalaksi tarjoiltu vadelmarahka antoi täydellisen loppusilauksen viikon ensimmäiselle kokonaiselle päivälle!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa