Aikamatkailua ja loppuviikon leirin starttailua

14.06.2023

Keskiviikkona Kiljavalla on riittänyt hulinaa. Aamulla alkuviikon leiriläiset rullasivat patjansa ja pakkasivat makuupussinsa kotimatkaa varten. Mennimaan teltta-alue ei kuitenkaan ehtinyt kauaa autioitumaan, kun loppuviikoksi leireilemään saapuneet lapset jo pääsivät starttaamaan leirinsä. Aloituspäivän aikana päästiin tutustumaan koko leirialueeseen, leiriytymään ja käymään vielä iltauinnilla auringonlaskussa kimaltelevassa Märkiö-järvessä.

Toisaalla leirissä on vietetty teemapäivää eeppisen aikamatkan merkeissä. Lipunnoston ja aamulaulun jälkeen leiriin saapuivat veljekset Fineas ja Ferb, jotka pyysivät lapsilta apua aikakoneen rakentamiseen. Lapset hajaantuivat ympäri leirialuetta harjoittelemaan erilaisia aikamatkailussa vaadittavia taitoja, tekemään kemiallisia kokeita Tohtori Tollontyön kanssa ja suunnittelemaan ja rakentamaan aikakonetta Ferbin johdolla

Herkullisen tofupastalounaan, kanttiiniherkuttelujen ja oman telttakylän kanssa vietetyn hetken jälkeen kokoonnuttiin lippuaukealle seuraamaan aikakoneen käynnistystä. Jokin menee kuitenkin pieleen, ja koneesta ilmestyi vihreän savun saattelemana lauma monstereita, jotka hajaantuivat ympäri leiriä. Fineas ja Ferb suostuttelivat lapset etsimään monsterit ja houkuttelemaan heidät takaisin.Monstereiden kanssa leikittiin limasotaa, tehtiin kasvomaalauksia ja huhujen mukaan uimarannan hiekasta löytyi sinne haudattuja herkkuja aarteita.

Päivällisellä mätettiin muusia ja pinaattilettuja puolukkahillolla ja puhelinajalla soiteltiin kuulumisia kotiväkien kanssa. Iltaohjelmassa selvisi, että aikakoneen kenkkuilun takana oli Tohtori Tollontyö ja puuttuva ruuvi ja asiaankuuluvana seuraamuksena jekkuilusta tohtori lennätettiin järveen. Ilta päätettiin rantabileisiin, joissa hellepäivän kunniaksi kirmailtiin sadettajan alla vesisotaillen, suppailtiin ja rakenneltiin hiekkalinnoja slushia siemaillen.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa