Keskiviikko

16.07.2015

Keskiviikkona leirissä aamulla päästiin kokeilemaan erilaisia urheilulajeja. Osa oli vanhoja tuttuja ja osa täysin uusia. Osa leiriläisistä lähti perinteiselle lenkki polulle, joka kiertää Märkiö järven. Muita tarjolla olleita aktiviteetteja olivat mm. Jooga, kuntopiiri ja erilaiset venytykset.

Lounaan jälkeen nuoret pääsivät kokeilemaan escape roomia. Tällainen huone toimii niin, että huoneen ovessa on lukko joka täytyy saada huoneesta löytyvillä vihjeillä auki. Huoneesta saattaa esimerkiksi löytyä avain toiseen lukkoon, joka avaa laatikon josta löytyy tietokoneeseen johto jonka avulla saadaan selvitettyä oven avaava koodi. Nuorille oli rakennettu kolme erilaista huonetta josta he pääsivät yrittämään poistumista. Osa ryhmistä sai suoritettua tehtävän 15 minuutin aikarajassa.

Illalla nuoret osallistuivat viime vuodesta tuttuun nälkäpeli tyyppiseen ohjelmaan. Tässä ohjelmassa koko leiri taisteli erilaisilla tavoilla toisiaan vastaan ja viimeisenä pelissä mukana oleva oli voittaja. Peli huipentui mahtavaan kaksin taisteluun, josta voittaja vihdoin selvisi.

Ilta huipentui klubi-iltaan jossa paikalle saapui taas useampi esiintyjä.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa