Keskiviikko

28.12.2016

Märkiön leirikeskuksessa eletään jo tokaa leiripäivää. Aamusta leiriin saapui Leipuri Hiiva, joka tarvitsi lasten apua maailman hienoimpien kakkujen tekoon. Alkuun leiriläiset tekivät erilaisia hullunkurisia tehtäviä, jotta saivat kerättyä ainesosia kakkua varten. Leirissä keksittiin mm. mitä hauskimpia runoja ja lauluja, jotta kakusta tulisi mahdollisimman monipuolinen. Kun oli saatu tarpeeksi aineksia kasaan, aloitettiin itse kakun leipominen pienissä joukkueissa. Moni leiriläinen kertoikin, että pääsi ihan ekaa kertaa tekemään täytekakkua. Kakkuihin tehtiin sokerimassasta figuureita, pursotettiin paljon kermaa ja ne täytettiin täyteen erilaisia herkkuja. Kakut menivät jääkaappiin viilentymään, jotta lounaan jälkeen päästäisi herkuttelemaan. Ennen kakkuja syötiin lounaaksi herkullisia kasvishampurilaisia. 

Järven rannalla olevasta saunasta kohoaa savua. Tunnelmallinen puusauna lämpeää, jotta iltapäivästä päästään löylyihin. Saunalla kaikki leiriläiset käyvät peseytymässä, jotta ollaan raikkaan puhtaita iltaa varten. Saunan ohella leiriläiset voivat viettää aikaa kerhoissa. Pihalla pääsee pelailemaan ja nauttimaan pienestä pakkassäästä. Sisällä puolestaan askarrellaan helmillä ja huovutusvillalla. Huovutusvillasta tehdään hyödyllisiä heijastimia valaisemaan pimeitä iltoja. 

Heijastimet pääsevät heti illalla käyttöön. Iltaohjelmassa fiilistellään pimeyttä. Pimeydessä suunnistetaan heijastimien avulla, nautitaan kynttilänvalosta ja pysähdytään miettimään ystävyyttä ja erilaisuutta. Ohjelman päätteeksi keräännytään suurelle iltanuotiolle paistamaan vaahtokarkkeja. Illasta rauhoitutaan yötä varten, käydään iltapesuilla ja jatketaan edellisillan iltasatuja. 

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa