Keskiviikko

21.07.2021

Tuulisen, mutta poutaisen keskiviikon oli mahdollista aloittaa retkeilemällä. Retkiä tehtiin mm. Sääksin upealle uimarannalle ja Uuttuun. Lounaan jälkeen aukesivat toimintapisteet, joilla halukkaat saivat seinäkiipeillä, meloa, silitellä kanoja, ampua jousella sekä uida ja saunoa. Alkuillasta aloitettiin Masterchef jälkkäri -show, jota luotsasi Sikke Suutari. Leiriläisten oli mahdollista ansaita tietokilpailussa raaka-aineita. Heillä oli myös 5 minuuttia aikaa miettiä, mitä aineksista valmistavat, ja 30 minuuttia leipoa. Kaikki ryhmät saivat tehtyä jälkiruoan arvovaltaisen tuomariston arvioitavaksi. Illan vaihtuessa yön puolelle alkoi jännitysohjelma, jossa hämärät tiedemiehet tekivät erilaisia kokeita leiriläisille, ja arvoivat voisiko heistä jalostaa hyviä bronttoja.

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa