Keskiviikko - BumtsiPyörä

26.06.2019

Lyhyen leirin valmistautuessa vierailupäivään ja kotiinlähtöön, pitkän leirin väki vietti aikaa retkeilemällä lähimaastossa. Retkeilypäivän päätteeksi oli aika palata perusasioiden äärelle - eli 90 -luvun musiikkivisailujen maailmaan. Jatsahtavissa tehtävissä muun muassa kehitettiin tanssitekniikoita, tunnistettiin biisejä sekä metsästettiin johtolankoja tv:stä tuttujen kasvojen kanssa. Samalla saatiin uusia leiriläisiä Mörköjen, Peikkojen, Velhojen sekä Venkosten telttakyliin seuraavan lyhyen leirin jälleen alkaessa. Ilalla toimintapisteet olivat auki ja leiriläiset pääsivät nauttimaan telttakyläkohtaisesta ohjelmasta aina pihaleikeistä kalastamiseen, kunkin oman maun mukaan. Huomenna on luvassa teemapäivän ohjelmaa sekä mysteerinen munasukkula!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa