Lue >
Keskiviikko - Kiljavan Battle Royale

Kiljavan leirilehti|17.07.2019

Keskiviikko - Kiljavan Battle Royale

Kun ollaan isolla porukalla kasassa, on ainutkertainen tilaisuus tehdä asioita, joista tavallisesti saa vain haaveilla. Yksi tällainen haave on simuloida videopelejä reaalimaailmassa. Olisiko meistä todella selviytymään pelien mahdottomissa skenaarioissa vai ovatko pelit vain fantasiaa? Tänään Kiljavalla järjestettiin oma Fortnite -ottelu, jossa taisteltiin kaikki kaikkia vastaan mentaliteetilla metsässä. Aseet oli piilotettu maastoon ja vain tuurilla, taktikoinnilla sekä ketteryydellä oli merkitystä. Palkintoja oli luvassa viimeiselle selviytyjälle, eniten vastustajia kellistäneelle taistelijalle sekä tietenkin parhaiten pukeutuneelle pelaajalle. Vääntö oli tiukkaa ja hikistä, etenkin kun peli vielä livestriimattiin klubille. Sää suosi ottelua, sillä auringonpaisteessa ei tarvinnut arvailla kehen oli osuttu vesipyssyllä.

Iltapäivällä oli telttakylien omaa ohjelmaa, jossa saattoi päästä retkeilemään, uimaan tai katsomaan leffaa fiiliksen mukaan. Lisäksi aikaa on vietetty Gameshown parissa, jossa testataan nuorten tietämystä populaarikulttuurista. Illan hämärtyessä päivä päätetään yöllä käytävään kauhuohjelmaan, jossa on luvassa hirviöitä ja takaa-ajoja, mutta vain niille joiden hermot kestävät! 

Kirjoittaja: Leirikesä leirilehti

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa

Leirikesä ry: Töölönkatu 55, 00250 Helsinki - puhelin (09) 8865 1280 (ma-to klo 10.00-15.00) - toimisto@leiri.fi

Y-tunnus: 0746614-5 - Tietosuojaseloste - Evästeet - Uutiskirje

© Leirikesä ry 2018.