Lue >
Keskiviikko - Konnussa raikaa!

Kiljavan leirilehti|31.07.2019

Keskiviikko - Konnussa raikaa!

Kuten eilisestä iltasadusta nokkelimmat saattoivat arvata, vietettiin tämän viikon teemapäivä Tolkienin fantasiaromaanin "Taru sormusten herrasta" -maailmassa. Aamu aloitettiin valmistelemalla Bilbo Reppulin syntymäpäiviä, olihan hän täyttämässä komeat 111 vuotta. Leiriläiset saivat tehtäväkseen koristella kakkuja, täyttää cocktail-tikkuja sekä askarrella onnittelukortteja. Valmistelut kuitenkin keskeytyivät tylysti, sillä joukko Mustia Ratsastajia saapui nummelle pelottelemaan konnun asukkeja, eikä Bilboakaan näkynyt tai kuulunut. Vihjeitä keräämällä leiriläiset kuitenkin onnistuivat löytämään Bilbon luokse, joka oli valitettavasti pahassa pulassa. Bilbolla oli kaulassaan valtasormus, joka teki hänestä sairaan ja vainoharhaisen. Leiriläisten oli luotava äkkiä suunnitelma sormuksen tuhoamiseksi Mordorin Tuomiovuoressa. 

Mordoriin ei kuitenkaan noin vain kävellä. Heimokokouksessa matkalle valitut Frodo ja Sam tarvitsivat kipeästi leiriläisten apua.  Leiriläisten täytyi muun muassa ryömiä Morian kaivosten läpi, selvittää klonkun arvoitukset, opiskella haltiakieltä, miekkailla pahiksia vastaan, selvitä haltioiden vankilasta ja patikoida Tuomiovuorelle asti. Kaikkien yllätykseksi Tuomiovuorella leiriläisiä kuitenkin odottivat popkorni ja pehmeät istuimet. Frodon ja Samin yhteinen kamppailu Klonkkua vastaan saatiin katsoa nautiskellen teatterielämyksenä. Klonkun vastustuksesta huolimatta valtasormus tuhottiin tulivuoressa, eikä kukaan voi enää käyttää väärin sen satumaisia voimia. Teemapäivä pistettiin pulkkaan ja leiriläiset pääsivät vaeltamaan takaisin Kiljavan maukkaalle iltapalalle!

Kirjoittaja: Leirikesä leirilehti

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa

Leirikesä ry: Töölönkatu 55, 00250 Helsinki - puhelin (09) 8865 1280 (ma-to klo 10.00-15.00) - toimisto@leiri.fi

Y-tunnus: 0746614-5 - Tietosuojaseloste - Evästeet - Uutiskirje

© Leirikesä ry 2018.