Keskiviikko - teemapäivä, joka huipentui karnevaaliin

25.07.2018

Tänään oli kauan odotettu teemapäivä! Jeditiimi oli valmistellut hauskan aiheen ympärille jännän juonen. Aamulla lipunnoston jälkeen aukealle ilmestyi sirkuksen henkilökunta, ja he päästivät leiriläiset kokeilemaan kaikenlaisia sirkushuveja. Lippuja "laitteisiin" sai nauramalla Riemunaattoriin, jonka merkitys jäi mysteeriksi, mutta hauskaa oli. Leiriläisille selvisi kuitenkin jotain erikoista: sirkuksen esiintyjiä ja työntekijöitä kohdeltiin huonosti. Heillä oli liian pitkät työajat, ja esimerkiksi eläintenkesyttäjä ei edes pitänyt eläimistä! Erityisesti eläinten oikeudet saivat leiriläiset närkästymään, ja niille vaadittiin oikeutta. Onneksi sirkuksessa oli reipas TET-harjoittelija, joka otti asiakseen selvittää ongelman agenttiystävänsä kanssa.

Sirkuksessa oli tapahtunut myös rikos yöaikaan, ja sen selvittäminen oli myös ajankohtaista. Mutta ensin täytyi tietenkin syödä! Lounaaksi oli mahtavaa tomaattipesopastaa, joka meni kuin kuumille kiville. Lounaan jälkeen päästiin kanttiiniin, ja vapaa-ajalla oli mahdollisuus kaikkien muiden mukavien aktiviteettien lisäksi tietenkin myös uida. Se on ollut erittäin suosittu aktiviteetti viime aikoina, eikä mikään ihme, kun säähavaintoja katsoo!

Sitten alkoi teemapäivän ehkä jännin osuus: sirkus oli kadonnut lounaan aikana, ja koko porukka piiloutunut ympäri leirialuetta. Leiriläisten täytyi etsiä työntekijät ja selvittää, kuka oli rikoksen takana. Lopulta etsintätyö ratkesi pidätykseen Mennimaan amfilla. Yllättäen koko tilanne keskeytyi, kun paikalle saapui velho! Hän kertoi lavastaneensa koko sirkuksen, jotta saisi kerättyä lasten iloa Riemunaattorin avulla. Velhoa vastaan täytyi taistella...

Mutta ensin tietenkin syötiin! Päivällisenä oli tänään tarjolla tortilloja, ja vatsa täynnä oli hyvä mennä katsomaan hyvisten ja pahisten välistä lopputaistelua. Lopulta voittaja oli kuitenkin pahan velhon omatunto, joka saapui käännyttämään tämän hyväksi. Kaikki oli taas hyvin. Sirkuksen ilkeät pomot tajusivat mokansa, velho päätyi järveen ja leiriläisille järjestettiin bileet rannassa. Siellä sai uida sydämensä kyllyydestä, ja jättimäisestä popparikoneesta tarjoiltiin mukillisia täynnä popcornia. Ehkä jopa vielä hauskempaa oli kuitenkin lippuaukealla: sinne oli kasattu oikea pomppulinna, ja pihalla oli myös ihanan virkistäviä sadettimia sekä maitokärry-ajelua, jotka yhdessä loivat oikean karnevaalitunnelman.

Ilta päättyi rannassa tarjottavaan iltapalaan. Nyt leiri onkin pikkuhiljaa hiljentymässä nukkumaan. Huomenna on uusi hellepäivä nautittavaksi!

Lähetä terveisiä leiriläisille»

Voit lähettää rohkaisevia terveisiä leirillä olevalle leiriläiselle. Leiriterveiset toimitetaan perille noin vuorokauden kuluessa